tiistai 19. joulukuuta 2017

DIY - pillikranssi


Kun se päähänpisto tulee, niin eihän minua pysäytä enää mikään....







Ostin HIMMELI-kirjan joululahjaksi muutama joulu sitten.
Tarkoituksena oli ruveta tehtailemaan himmeleitä oikein urakalla, mutta se jäi ajatuksen asteelle.
Aina välillä olen selaillut ja lueskellut kirjaa ja miettinyt, mitä himmeliä alkaisi tekemään.
Pikkupioni-blogin innoittamana innostuin kokeilemaan himmelin sijaan kranssin tekemistä.






Materiaalina käytin mustia pillejä ja rautalankaa.
Pillit katkasin määrämittaan niin, ettei kokonaisesta pillistä jäänyt hukkapaloja. Yhden pillin mitaksi tuli n. 7 cm.
Rautalanka oli tähän tarkoitukseen ehkä hieman liian paksua, mutta sen täytyi kelvata tähän hätään, inspiraation puhjetessa.
 


 



 
Periaatteessa perusversion (viisikulmio) tekemiseen ei mene kauan aikaa, mutta meikäläisellä ei yleensä ole tapana perehtyä ohjeisiin.
 Nihkeän alun jälkeen pääsin vauhtiin ja kranssi alkoi muodostua. Toteutus ei ollut ihan kirjan ohjeiden mukainen, mutta sain sen valmiiksi.
Kranssin tekemiseen sain kulutettua enemmän  enemmän aikaa kuin luulin, mutta lopputulos kyllä palkitsi.
Tällä kokemuksella näitä voisi tehdä enemmänkin ja kokeilla kirjan muitakin versioita.
Minähän ihan innostuin!
 



 
 
 
Kranssi on läpimitaltaan n. 40 cm ja rautalangan ansiosta se on aika jämäkkä.
Koska rautalanka oli aavistuksen liian paksua, käytin apuna kärkipihtejä, joilla sain kulmista/taitekohdista ns. löysät pois.
Kärkipihdit oli hyvät myös lankojen päiden taitteluun. Pientä näpertelyä siis, mutta oikeilla työkaluilla sain kranssista oikein kelvollisen.
Ripustin kranssi kokeiluluonteisesti työhuoneeni seinälle ja siinä se näytti oikein sievältä.
 
 
 
 
Jos olen vielä oikein ahkera (ja aikaansaava), voi olla, että teen näitä useammankin.
Ehkä joku päätyy lahjaksikin...
 

 
 
P.S. Nyt eletään valokuvauksen suhteen niitä haasteellisimpia aikoja. Kuvaushetkellä päivä oli sään puolesta mitä synkin ja kuvankäsittelystä huolimatta lopputulos on kutakuinkin karmeata katsottavaa. Onneksi kohta mennään taas kohti valoisampia aikoja...
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä kivaa hommaa, vaikka alussa piti kyllä vähän pähkäillä. Kirjan mallissa oli yhdistetty kaksi mallia (toinen pienempi)päällekkäin ja se oli myös hieno. Minulla siis tällainen pelkistetympi versio... ;)

      Poista
  2. Hauska pillikranssi :) Näitä olen itsekin joskus väsäillyt.
    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava hieman modernimpi versio himmelistä. Tätä oli vielä ihan mukava tehdäkin...
      Oikein mukavaa joulun odotusta sinnekin!

      Poista
  3. Pilleistä saa kyllä askarreltua kauniita kransseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on . Tässä hommassa vain mielikuvitus on rajana ja sitähän on....!!!!

      Poista