Pakollinen pysähtyminen

Viime aikoina olen mennyt paikasta toiseen ns. tukka putkella. Päiväni ja viikkoni ovat ohjelmoineet opettajan työni, elokuussa alkaneet sisustusopintoni, stailausprojektini ja lapsen harrastukset. Välillä on tuntunut, että vuorokaudessa olisi pitänyt olla enemmän tunteja. Sitä omaa vapaa-aikaa ei ole juurikaan ollut. Kunnes...

 

 

Maanantaina onnistuin telomaan kävellessäni nilkkani oikein kunnolla.

Työtapaturma, johon sain kunnollisen nilkkatuen ja viikon mittaisen sairasloman.

Lääkäri määräsi lepoa ja ainakin muutamaksi päiväksi pitämään jalkaa koholla.

Pakollinen pysähtyminen tuli siis kertaheitolla.

 

 

 

 

 

 

Nyt olen totutellut tähän toimettomuuteen.

Olen asettunut olohuoneemme sohvalle ja koonnut sisustuslehtiä ympärilleni.

Kaiken kiireen keskellä ne ovat jääneet huonolle lukemiselle ja nyt pystyn syventymään niihinkin.

Telkkaria on tullut katsottua enemmän kuin pitkiin, pitkiin aikoihin todetakseni , että ei sieltä oikein tule mitään järkevää, paitsi uutiset. 

Jotain pieniä hommia pystyn täällä kotona tekemään, mutta liikkuminen on (tuskastuttavan) hidasta ja vaivalloista.

 

 

 

 

 

Tilanne muuttui oleellisesti hetkessä, joten tähän on ollut hieman vaikea tottua. Koska en voi "koohottaa" paikasta toiseen, täytyy keskittyä niihin hommiin, mitä tässä tilanteessa pystyy tekemään. Yritän saada opiskeluhommia tehdyksi ja muutaman työjutunkin voisi tehdä "etänä". Täytyy vain  todeta, että ehkä tällä pakollisella pysähtymisellä oli sittenkin jokin tarkoitus...