keskiviikko 30. elokuuta 2017

Valmistautumista seuraavaan vuodenaikaan


Niin se taitaa olla, että kesä alkaa olla tämän vuoden osalta ohi. Elokuuta on vielä ripaus jäljellä ja kohta on ihan oikeasti syksy...





 
Kävin viime viikonloppuna pikaisesti kaupungilla ja käväisin samalla Pentikin liikkeessä.
Olin jo pitkään ihastellut heidän Vaahtera-kuosiaan ja tällä kertaa päätin ostaa syksyisen sisustussetin kotiin.
Mukaan lähti pitkä kaitaliina pöytään, kaksi tyynynpäällistä ja yksi pyöreä tabletti olohuoneen pöydälle.
 
 




Pidän oikeastaan kaikista vuodenajoista ja erityisesti syksyssä minua viehättää sen värimaailma.
Tänä syksynä värimaailma on erityisesti mieleeni, sillä keltainen kuuluu jo sisustuksessa kestosuosikkeihin.
Harmaaseen yhdistettynä yhdistelmä on kaunis...jos siis sattuu pitämään keltaisesta.
 
 
 



Tekstiilit jäivät vielä hetkeksi odottamaa kodin stailausta.
Suunnitelmissa olisi, että ensi viikonloppuna toteuttaisin tämä pikaprojektin, mutta katsotaan, miten aikatauluni antaa myöden.
Minut tuntien, tulen ottamaan tekstiilimuutoksesta myös kuvia ja ne tulevat päätymään tänne blogini puolelle.
 
 
 
 
Olen joskus aikaisemminkin todennut, että tällaiselle vaihtelunhaluiselle ihmiselle Suomen neljä vuodenaikaa on mitä paras syy (ja motivaattori) toteuttaa kodissa pientä muutosta...ja samalla myös siivota hieman perusteellisemmin. Toivotaan, että ensi viikon loppuna olisin energisellä päällä ja saisin valmistella kotini (rauhassa fiilistellen) seuraavaan vuodenaikaan. Sitä odotellessa paahdetaan täysillä sekä opiskelussa että töissä...
 
 







6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin minustakin. Syksy voi värien puolesta vaikka tullakin!

      Poista
  2. Keltainen on erityisen ihana harmaan kaverina.
    Mukavaa keskiviikkoiltaa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on ollut sisustuksessa tehostevärini jo kauan. Vain talveksi laitan sen hetkeksi pois.

      Poista
  3. Totta, neljä vuodenaikaa ovat oikein kivat, saa luvalla vaihdella tyynynpäällisiä. ;) Kauniit hankinnat olet tehnyt. Syksyn väriloisto ulkona ihastuttaa minua kovasti ja odottelenkin väriterapian saapumista. Mutta, tänä syksynä meille on rantautunut hyvinkin maanläheisiä sävyjä ja oksilta tippuvat värikkäät lehdet saavat pysyä sisutuksen ulkopuolella. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on todellista väriterapiaa ;)..ja onneksi ei ole yhtä ainoaa tapaa sisustaa. Ehkä tämä värien energiapläjäys tulee meikäläiselle ihan tarpeeseen ;)

      Poista