perjantai 3. maaliskuuta 2017

Asetelma


Kevään kunniaksi halusin kotiimme asetelman, jossa olisi erilaisia kasveja. Koska hortonomitaitoni ovat jokseenkin puutteelliset, kasvivalikoima koostui lähinnä helppohoitoisista kasveista...



 
 
Siksipä asetelmaani valikoitui anopinkieli ja tuo mehikasvi (mikäs se nimi nyt sitten olikaan...?).
Halusin asetelmaani myös lasikuvun ja sen alle jonkin kasvin. Minulla oli olemassa jo jonkinlainen visio.
Ensimmäinen lasikupuostokseni oli ehkä aavistuksen hieman matala ja tämän toisen (ja korkeamman) löysi lopulta Prismasta.
Varmuuden vuoksi valitsin lasikuvun  alle "kuolemattomat" versiot eli ihan aidot tekokasvit...
 
 
 
 
 
 
Lasikuvun alle kuului lasinen aluslautanen, mutta halusin asetelmaani vähän enemmän luonnetta.
Kellarin hyllyiltä ("miljoonavarasto") löysin vanhan puutarjottimen ja lasikupu oli kuin tehty siihen.
Ensin ajattelin maalata sen mustaksi, mutta luulenpa, että se saa jäädäkin puun väriseksi.
 Vääntelin ja käänteli kasveja monella eri tavalla ja lopputulos on tässä. Ei nyt mikään ihmeellinen, mutta olen kuitenkin tyytyväinen.
Sommittelu ei kuulu vahvuuksiini, mutta asiaan perehtymisellä (Pinterestin kuvat) olen alkanut kehittyä sommittelutaidoissa.
 
Ainakin vähän.
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Kaunis asetelma!
    Ihanaa viikonloppua Satu ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain! Tänään viikonloppu alkaakin työkavereiden yhteisellä illanvietolla...
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Kauniit asetelmat. Mitenkä nuo kukat viihtyvät lasikuvun alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lasikuvun alle laitoin tekokasvit. Kysyin taimimyymälästä, miten oikeat kasvit pärjäävät, mutta silloin tuonne alareunaan tulisi jättää pieni ilmarako. En lähtenyt riskeeraamaan, vaan otin varman päälle...siksi tekokasvit... :)

      Poista