sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kevennystä keittiössä


Otsikko on ehkä harhaan johtava, sillä nyt ei ole tulossa asiaa ruokavaliosta, vaan verhojen vaihtamisesta...




 
 
Tämän syksyn sisustusopinnoissa olemme valmistaneet erilaisia sisustustekstiilejä, joista verhojen suunnittelu ja valmistus oli yksi tehtävä.
Heti alusta alkaen minulla oli selvää, että haluan tehdä hyvin yksinkertaiset, täysimittaiset verhot keittiöön.
Vanhat verhot olivat olleet ikkunassa pitkän aikaa ja yleisilme kaipasi ehdottomasti raikastamista.
 
 
 
 
 

Suunnitteluvaiheen alussa harkitsin musta-valkoista printtikangasta.
Kun näin tämä ohuen sekoitekanakaan, oli päätökseni selvä. Halusin ehdottomasti yksiväriset ja kevyet sivuverhot.
Keittiömme sijaitsee pohjoisen puolella ja näin syksyllä valon määrän vähentyessä kaipasin verhoratkaisua, jossa ikkunoita ei peitetä paksuilla verhoilla.
Näillä ohuilla verhoilla pyrin maksimoimaan sen vähäisenkin valon määrään.
 
 
 
 
 
Harkitsin myös vain yhden sivuverhon laittamista, mutta "symmetriafriikkinä" päädyin kuitenkin tekemään kaksi verhoa.
Edellisestä verhojen ompelusta on kulunut jo paljon aikaa, joten opiskelutehtävän myötä sain paljon hyviä neuvoja ja vinkkejä verhon ompeluun.
 
 
 
 
 
Keittiössämme valon määrä todellakin lisääntyi ja koko  yleisilme keveni huomattavasti.
Pidän verhojen tuomasta keveydestä ja näistä on helppo modifioida talvisemmat verhot, kun kiinnittää valoköynnöksen verhon taakse.
Keittiössä tulen tekemään sesonkivaihtelun talveen/jouluun hyvin pienesti, joista tämä verhojen vaihto oli se suurin projekti.
Samalla sain tehtyä opiskelutehtävän dokumentointiin liittyviä asioita eteenpäin, joten voin olla lopputuloksen monellakin tavalla tyytyväinen.
 
 
Toivottelen mukavaa sunnuntaipäivää ja oikein hyvää alkavaa viikkoa!
Ei anneta syksyisten sadekelien masentaa, vaan yritetään löytää ilo arjen pienistä asioista.
Vaikkapa vain verhojen vaihtamisesta...
 
;)
 
 

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Syysrutistus


Se hetki on nyt käsillä, kun tuntuu, että vuorokaudesta loppuu tunnit ja ajankäyttö on melkein maksimaalisessa hyötysuhteessa...





 
Muutaman viikon sisällä oleva syysloma ajoittaa sekä töissä että opiskeluissa erilaisten isojen tehtävien loppuun saattamisen kasauman. 
Olen omasta mielestä ollut ns. kaukaa viisas ja työstänyt monia asioita jo hyvissä ajoin, mutta siitä huolimatta kiire valtaa aikataulun ja mielen.


 



Samaan "syssyyn" ajoittuu paljon muutakin ylimääräistä, joten tässä saa todella suunnitella ja miettiä omaa ajan käyttöä.
Noin pari viikkoa täytyy jaksaa painaa eteenpäin ja syyslomalla sitten otetaan rennommin.
 



Tulevien ja keskeneräisten tehtävien vyöry tuntuu melkein tukahduttavalta, mutta samalla tiedän, että olen myös tehokkaalla päällä. Olen jo varoitellut kotiväkeä tulevasta, jotta hekin voivat varautua ehkä hieman kiireisempään ja kireämpään äitiin. Nyt otetaan päivä (ja asia) kerrallaan ja puristetaan tämä viimeinen syysrutistus pakettiin.




Niin, että sitä vaan, että blogissani voi olla hetken aikaa taas pientä hiljaiseloa....



 

maanantai 9. lokakuuta 2017

Seuraava torkkupeittoprojekti


En taida olla ihan helposti lannistuvaa sorttia, sillä aloitin neulomaan seuraavaa uutta torkkupeittoa. Viime vuonna aloittamani "ikuisuusprojektini", joka muistutti hämärästi jättineulospeittoa valmistu kesän lopulla. Hetken aikaa maltoin olla suunnittelematta mitään, kunnes luin Oma koti valkoinen-blogia pitävän Miian tekemästä neulepeitosta. Eihän minua pidätellyt enää mikään.





Uuden projektin alkamista hidasti näiden jättilankojen ostaminen.
Ensin olin tilaamassa niitä suoraan Novita:lta, mutta kuinka ollakaan, onnistuin löytämään riittävän määrän Tokmannilta.

 


 
Mukailin ohjetta blogissa olevien neuvojen pohjalta ja loin silmukoita hieman enemmän, 120 kpl.
Päätin kokeilla yksi oikein- yksi nurin -neulosta ja homma alkoi heti edistyä mukavasti.
Neulejälki näyttää kivalta  ja tästä tulee mukavan pehmeää.


 



Onhan tässäkin tekemistä, mutta peite tuntuu etenevän huomattavan helpompaa tahtia, kun ei tarvitse tehdä (leikata) kudetta.
Lankakeriä on seitsemän ja nyt toivon, että nämä riittäisivät saamaan peitteen myös valmiiksi.
 



 
 
Tämän jälkeen voisin ruveta neulomaan jälleen sukkia.
Ei täällä työt tekevältä lopu, varsinkin kun neulominen näyttää luonnistuvan.
Sen verran täytyy näissä hommissa kuitenkin muistaa maltti, että lokakuu aiheuttaa meikäläiselle melkoisen työsuman.
Töitä riittää sekä opettajan hommissa että opiskeluissa ihan tuonne syyslomalle asti. Oppilaiden HOJKS:it ja omat opiskelutehtävät vaativat vielä pientä "viilaamista". Tänään suuntaan jälleen opiskelemaan Kokemäelle,  jossa päivän aiheena on asiakaspalvelu ja myynti.
 
 
 
Kaiken tämän hässäkän keskellä suotakoon pieni rentoutuminen käsitöiden parissa...


Leppoista lokakuun jatkoa teille kaikille!








 

perjantai 6. lokakuuta 2017

DIY-säkkituoli


Minulla on ollut koko syksyn sisustusartesaaniopinnoissani sisustustekstiili-jakso, joka alkaa olla jo loppu suoralla. Jakson aikana meillä on ollut paljon teoriaopintoja ja etätehtäviä sisustustekstiileistä. Koska opinnot painottavat käsillä tekemistä, jokainen meistä on valmistanut verhot ja ainakin yhden sisustustyynyn. Verhoissa tein hyvinkin perinteiset suorat verhot, mutta sisustustyynyssä piti tietenkin jo vähän sooloilla...



 
 
 
Minulla oli muutama sovellettu tyynyidea, mutta lopulta päädyin valmistamaan säkkituolin.
Onhan sekin eräänlainen tyyny, mutta ehkä hieman suuremman puoleinen.
Säkkituolista on olemassa todella monta variaatiota, mutta minä ihastuin tähän tetran malliseen.
Muistan nähneeni tällaisen aikoinani jo Tampereen asuntomessuilla eräässä olohuoneessa ja onneksi ohje löytyi helposti.
 
 
 
 
 
 
 
Halusin tehdä säkkituolini isokokoisesta painokankaasta.
Mietin myös tämän tekemistä värikkäästä markiisista, mutta kun löysin tämän ihastuttavan Marimekon "Siirtolapuutarha"-kankaan, oli valintani selvä.
Ompelin säkkituoliin myös sisäpussin ihan tavallisesta lakanakankaasta.
 
 
 
 
 
 
 
Säkkituoli valmistui yllättävän nopeasti ja  jopa helposti.
Oma lukunsa oli vielä täytteen hankinnassa, sillä tilasin styroxin Tampereelta Matkahuollon kautta.
Hieman epäilevänä menin hakemaan 300 litran lähetystä linja-autoasemalta, sillä autoni on melkoisen pieni.
Styroxpussi mahtui kuin mahtuikin autoon ja pääsin lastini kanssa turvallisesti kotiin.
Kotona minun piti ratkaista vielä säkkituolin täyttämiseen liittyvä ongelma, sillä sähköisen styroxin käsittely on hieman haasteellista.
Keksin tehdä Pringles-purkista täyttöputken ja säkkituoli täyttyi rivakasti ilma sen suurempaa katastrofia.
 
 
 
 
 Hieman erikoinen ideani kannatti toteuttaa, sillä olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen!
 
 
Vai mitä mieltä te olette tästä?
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

torstai 5. lokakuuta 2017

Syksyn sävyä ruokahuoneessa


Samalla kun olohuoneemme koki pienimuotoisen syyspäivityksen, sai ruokapöytämme myös osan siitä. Meillä tämä keltainen ja vaahterateema jatkuu täälläkin puolella...




 
 
Ruokapöytä sai tästä  Pentikin kaitaliinasta samoja sävyjä, mitä on myös olohuoneen puolella.
Periaatteessa ruokahuone on samaa tilaa, tosin olohuoneemme on muutaman portaan alempana tuon lasikaiteen takana.
Pöytä kaipaisi ehdottomasi jotain mattoa alleen, mutta sopivaa en ole vielä löytänyt.
 
 
 
 
 
Tämä vaahteraprintti on mielestäni erittäin onnistunut.
Samalla se on myös aika haastava, sillä pöytään on vaikea keksiä mitään somistetta.
Jotain tähän pöydälle vielä haluaisin laittaa. Ehdotuksia otetaan vastaan!
 
 
 
 


Keltainen väri tuo sellaisen piristysruiskeen sisustukseen, ettei haittaa vaikka välillä olisi harmaampiakin päiviä.
Se on ollut kestovärini sekä sisustuksessa että vaatetuksessa jo useamman vuoden, eikä näytä laantumisen merkkejä.
Talveksi keltainen antaa tilaa talven (ja joulun - nyt se on sanottu!) sävyille tullakseen taas keväällä uudestaan.
 
 
 
 
Sen verran ajattelin päivittää tekstiilejä myös keittiön puolella, että vaihdan vanhat isokuvioiset verhot uusiin ja ulkonäöltään kevyempiin. Opiskeluissa tein sisustustekstiilijaksolla kahdet valkoiset täyspitkät verhot ja täytyyhän ne laittaa esille. Tulette varmaan näkemään kuvia niistä ...ja myös siitä (säkki)tyynyprojektista, josta tuli erityisen onnistunut. Eli tänä syksynä tiedossa enemmän myös itsetehtyjä juttuja.
 
 
 
Ja nyt viettämään päivää taas koulun penkille. Mukavaa torstai päivää kaikille!
 
 
 
 
 
 
 
 
 


maanantai 2. lokakuuta 2017

Kasvatuksen kaksinaismoralismia


Elämässä tulee aina silloin tällöin tilanteita, jolloin punnittaan omaa moraalia ja sen vaikutusta. Jotkut tilanteet voivat jopa yllättää, jolloin tulee miettineeksi, minkälaisen moraalisen (tai eettisen) ajattelutavan meistä jokainen on sisäistänyt. Kun vaihtaa vielä jonkun toisen osapuolen kanssa ajatuksia, voi olla, ettei se moraalinen selkäranka olekaan aina niin suora...






Kävin viikonloppuna lapseni kanssa Prismassa. Tiesin, että hän on katsomassa ja vertailemassa Playstation4 pelejä. Hetken päätettyään hän ehdotti, jos saisi ostaa minun kanssani puoliksi NHL18-pelin, johon minä hetken mietittyäni suostuin. Kassalla minulta tivattiin asiallisesti kenelle peli tulee. Minähän ihan häkellyin, sillä muistin saman tien, että pelihän on K12-peli ja lapsenihan on vasta 11-vuotias. Kassaneiti päästi minut pälkähästä ja sanoi, että heidän on määräys kysyä ja olla tarvittaessa myymättä tuotetta. Alle 12-vuotiaalle hän ei edes myisi. Asiasta virisi mielenkiintoinen keskustelu, jossa mietimme näitä pelejä ja niiden ikärajoja.


 




On totta, että kyseisessä pelissä on väkivaltaa (jääkiekkotappelua) ja siksi todennäköisesti on tuo ikäsuosituskin. Meille tämä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun äiti tai isä on ollut lapsen kanssa ostamassa vastaavanlaista tuotetta. Olen pohjimmiltani hyvin tiukka ikärajoista, mutta tässä kohtaa en ole ollut. Jos TV:stä tulee illemmalla K12 ohjelmaa, ei meidän poika saa niitä katsoa...ja onneksi hän menee myös yleensä sen verran aikaisin nukkumaan, ettei asiasta tarvitse sen enempää edes keskustella. Miksi siis hyväksyn tässä asiassa peli-ikärajan alittamisen, mutta en muuten?


 
 



Olen poikani kanssa keskustellut usein ikärajoista ja niiden tarkoituksista. Poikani ymmärtää oikein hyvin, että ohjelmien ja pelien sisältöjen kohderyhmät ikärajoineen on tarkoin harkittua. Olemme keskustelleet, että helposti ne liian jännittävät asia tulevat uniin tai aiheuttavat turhia pelkoja ja on tämän oma lapsikin joskus saanut kokea. Tätä jääkiekkopeliä hän ei kuitenkaan koe liian jännittäväksi ja niin kuin hän totesi, "saahan siitä sen tappelun pois käytöstä, jos haluaa". Hänen intohimona on joukkueiden luominen ja se varsinainen OIKEA pelaaminen. Seuraan myös paljon, mitä ja miten lapseni pelailee pelikoneella.
 






Kassaneidin kanssa keskustelimme vielä, miten ikärajoja noudatetaan joten kuten vielä kaupoissa, mutta miten on sitten tuolla internetin "villissä maailmassa". Sieltä kun voi ladata melkeinpä mitä vaan. Lapsellani on (minun luvallani) oma instagram-tili, mutta Facebookiin en ole antanut lupaa. Tietyin väliajoin tiedustelen luokan ja harrastusryhmän WhatsApp ringeistä ja yritän olla selvillä mitä siellä viestitellään. Muistuttelen lastani SOME-etiketistä sopivin väliajoin ja yleensä eri SOME-kanavien käytöstä. Tarkkana saa olla ja varmaan jotain juttuja menee tältä äidiltä ohikin.



 


 
Ei ole ihan helppoa olla huoltajana tässä sallittujen ja ei-sallittujen asioiden viidakossa. SOME-maailma aiheuttaa lisää hämmennystä. Ikärajat ovat suosituksia ja jokainen vanhempi (todennäköisesti) miettii omaa moraaliaan, kun perheissä keskustellaan ikärajoista. Tässä asiassa luotan  keskustelun ja avoimuuden  voimaan. Lapseni on jo sen ikäinen, että hänen kanssa voi (ja pitääkin) jutella monista eteen tulevista "houkutuksista", oli ne sitten nettiin, alkoholiin, tupakkaan tai huumeisiin liittyviä juttuja Yritän olla moralisoimatta ja "heristelemättä etusormea" ja luottaa siihen, että lapseni osaa tarpeen tulle toimia oikein. Meidän kasvattajien rooli on kuitenkin ensiarvoisen tärkeätä olla keskustelemassa, kuuntelemassa ja olla aidosti kiinnostunut...ja silloin olisi suotavaa, että se oma moraalikäsitys olisi suhteellisen selkeätä.




Kasvattajana en saa ihan "puhtaita papereita", mutta voin silti elää tämän asian kanssa. Olin todella kiitollinen tälle kassaneidille, joka oli valveutunut ikäsuosituksesta ja laittoi minutkin jälleen miettimään omia toimia. Mitä ajatuksia tai näkemyksiä teillä on asiasta? Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitänne...


lauantai 30. syyskuuta 2017

Huonekalurallia


No niinhän tässä kävi, että uuden nojatuolin myötä, kotimme huonekalut piti osittain järjestellä uudelleen. Olohuoneen pöytä sai aluksi lähtötuomion, mutta sai kuin saikin vielä hieman lisää jatkoaikaa parempaa pöytävaihtoehtoa odotellessa. Vanhaa nojatuolia olen nyt siirtänyt aika moneen paikkaan ja melkoisen massiivisena huonekaluna se ei oikein tunnu löytävän paikkaa meidän suhteellisen pienissä huoneissamme.





Ensin se majaili päivä olohuoneessamme, mutta olohuone tuli mielestäni liian täyteen.
Siirsin sen seuraavana iltana makuuhuoneen puolelle, mutta ei se tuntunut oikein sopivan sinnekään.
Seuraavaksi oli minun työhuoneen vuoro, mutta siellä piti tehdä myös pieniä muutoksia.
Työpöytä piti siirtää ikkunan edestä huoneen toiselle ehjälle seinälle. 
Lopulta nojatuolille löytyi paikka huoneen nurkasta.
 




Pidän siitä, ettei huoneita ole kalustettu ihan täyteen.
Olosuhteiden pakosta minun on pitänyt tehdä tässä asiassa kuitenkin myönnytyksiä.
Minua ahdistaa liiallinen huonekalujen määrä, mutta silloin minulle on tärkeätä, että kaikki ylimääräinen "sälä" olisi minimissään.
Siksi meillä ei juurikaan ole koriste-esineitä eikä edes asetelmia.






Uusi jalkavalaisin siirtyi tuolin mukana myös työhuoneeseen ja nyt tuosta lukunurkasta tuli ihan kiva. Jotain tekstiiliä tämä vielä kaipaisi.
Työhuoneessa voi pitää taukoa nojatuolissa istuen, vaikka alun perin olin suunnitellut lisääväni tänne ylimääräisen ompelupöydän opiskelujeni ajaksi.
 Aina ei mene niin kuin on suunnitellut, mutta toisaalta, kyllä tämänkin kanssa voi oikein hyvin elää.




Tässä huonekalurallissa on tullut imuroitua monen huoneen nurkkia hieman tarkemmin. Samalla tein  työhuoneen "mysteerinurkassa" pientä inventaariota, sillä olin kerännyt sinne kaikenlaista sisustusroinaa. Nyt tavarat on säilytyksessä nojatuolin takana ja huoneen yleisilme siistiytyi. Selkeämmässä (ja siivotussa) työhuoneessa on mukava keskittyä erilaisiin hommiin, sillä niitä tuntuu kertyvän ihan kiitettävästi. Ja ehkä huonekalurallikin saatiin tältä erää päätökseen.





torstai 28. syyskuuta 2017

"Isosisko"


Syksy aiheuttaa meikäläisessä jonkinasteisen sisustusbuumin. Olen yrittänyt pysyä maltillisena ja kotiin olen hankkinut lähinnä syksyisempiä tekstiilejä, joista olen kirjoittanut jo aiemmin täällä blogissani. Sisustuksen suhteen minulla taitaa olla (ainakin) kaksi heikkoutta; tuolit ja valaisimet. Jälkimmäiseen heikotukseen sain hieman helpotusta...







Viimeisin ja pitkäaikainen "valaisinhimotus" on ollut tämä AURA-valaisin.
Olen jo aiemmin hankkinut työpöytävalaisimen ja olen unelmoinut samaan sarjaan kuuluvasta jalkavalaisimesta.
Vihdoinkin Pentikillä oli hyvä YSTÄVÄ- klubitarjous, jolloin kaikista valaisimista sai vielä 20 % alennusta.
 
 
 



 
Valaisimessa minua miellyttää sen yksinkertainen muotokieli ja kaunis puinen yksityiskohta.
Valaisin on myös suhteellisen painava, joten se pysyy hyvin pystyssä eikä ole mikään "rimpula"
Pöytävalaisimissa on kaksi vaihtoehtoa (valkoinen ja musta). Pähkäilin tuolloin väriä kauan ja päädyin valkoiseen.
Jalkavalaisinvaihtoehdoista minulla ei ole tietoa, sillä hain omalle valkoiselle pariksi tätä "isosiskoa".




 
 
 
Valaisimet sijaitsevat tällä hetkellä eri huoneissa, mutta ostin jalkavalaisimen sillä ajatuksella, että ne voivat olla joskus myös samassa tilassa.
Valaisin tuli meillä myös akuuttiin tarpeeseen, sillä lukuvalon lisääminen on hyvinkin ajankohtaista syksyn pimenevissä illoissa.
(Ja kuten jotkut tarkkasilmäiset ehkä huomaavat, meillä on myös nojatuoli vaihtunut uuteen tämän kuvan ottamisen jälkeen.)
 
 
 
AURA-valaisinperheeseen kuuluisi myös kaksi erilaista kattovalaisinta, mutta meidän kodissa ei ole tällä hetkellä tarvetta sellaiselle. Valaisinhankinnat on tältä syksyltä tehtynä ja nyt saan mielenrauhan, sillä pelkäsin jo, että asian vatvomisessa sekä tarjous että valaisin ehtisivät huveta. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Syksyn pimeät illat voivat minun puolestani tulla. Olen valmis ;)
 
 
 
 

tiistai 26. syyskuuta 2017

Hitti vai huti?


Lähdin perjantaina hakemaan kaupungilta vetoketjua erääseen ompelutyöhön. Kello oli jo niin paljon, että pienet erikoisliikkeet olivat menneet kiinni. Minun piti lähteä metsästämään sitä isoista marketeista sillä seurauksena, että kotona minulla ei ollut vieläkään vetoketjua, mutta sen sijaan minulla oli uudet korkokengät ja tämä lompakko...




 
 
 
Olin jo pitemmän aikaa haeskellut hieman isompaa lompakko, jonka sisään mahtuisi kännykkäni.
Suojakuoret menivät rikki aikoja päiviä sitten ja siitä lähtien olen haeskellut jotain muuta ratkaisua.
Kriteereinä oli tietenkin selkeä ulkoasu, mielellään nahkaa ja lompakossa pitäisi olla riittävästi taskuja kaiken maailman korteille.
Lisäksi halusin, että, lompakossa on vielä erillinen verkkotasku ajokortille. Ja kuinka ollakaan, löysin oikein hyvän yksilön paikallisesta Citymarketista.
 
 
 
 
 
Lompakossa on korttipaikkoja ehkä hieman niukasti, mutta ne ovat kätevästi esillä heti läpän alla.
Lisäksi lompakossa oli vetoketjullinen tasku kolikoille ja muutama muu lisätasku rahoille ja kuiteille.
Tosin meikäläisen kukkarossa on nykyisin enää harvoin seteleitä...
 
 
 
 
 
 
 
Kännykkä mahtuu juuri sopivasti kukkaron sisällä olevaan "osastoon".
Tällä systeemillä yhdistän lompakon ja kännykän yhteen paikkaan ja minun on myös (ehkä) helpompi löytää tämä isommasta laukusta.
Ongelmaksi voi tulla lomapakon kiinni pysyminen, sillä jo nyt kansi/ läppä menee vaivoin kiinni.
Täytyy ilmeisesti opetella tyhjentämään lompakkoa useammin sinne kerääntyvistä kuiteista.
 
 
 
 
 
 
Tämä "kännykkälompakko" on kooltaan suhteellisen siro. Ulkoasu miellytti minua erityisesti ja se, että materiaali on aitoa nahkaa.
Kaikkein huipuksi tämä maksoi alennuksessa vain 15 euroa, joten jos se osoittautuu käytössä huonoksi, hutiostos harmittaa ehkä vähemmän.
 
 
 
 
Lompakossa tuli tehtyä suursiivous ja nyt totuttelen käyttämään uusinta versiota. Käytäntö näyttää miten hyvin pääsen "sinuiksi" kännykkäkukkaroni kanssa vai palataanko sittenkin vanhaan käytäntöön. Onhan tässä nyt vähän totuttelemista...
 
 
 
Oikein mukavia ja aurinkoisia syyskuun viimeisiä päiviä kaikille lukijoille!
 
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Syyspäivitystä


Vihdoinkin ehdin tekemään kotona pientä sisustuksen syyspäivitystä. Olin jo jonkin aikaa sitten ostanut uusia sisustustekstiilejä kotiin, mutta sopivan ajankohdan löytyminen vaihto-operaatioon sai hieman odottaa...




 
 
Syksyn tullen halusin hieman lisätä keltaista väriä, sillä sitähän meillä oli jo ennestään...
Siivosin jo valmiiksi perjantaina päivänä, joten lauantaina pääsin heti toteuttamaan varsinaista tekstiilien vaihtoa.
Muutamalla uudella tyynynpäälisellä ja pyöreällä tabletilla olohuoneeseen tuli kivasti syksyn väriä.
Facebookissa pöytä saikin hauskaa huomiota, sillä nyt siitä tulee (syystäkin) paistettu muna mieleen.
Ehkä tähän täytyy tehdä vielä pientä muutosta. Jos vaikka pöytä menisi vielä vaihtoon...?
 
 
 
 
 
 
Pentikistä ostamassani tyynynpäällisessä on keltaisen eri sävyjä, joten uudet tekstiilit oli helppo sävyttää jo olemassa oleviin.
Keltainen on harmaan kanssa mielestäni erittäin kaunis yhdistelmä ja vaikka harmaa on "tylsä väri", se on tosi hyvä tausta monelle värille.
 
 
 
 
 

Nyt nautiskelen tästä väriloistosta sisätiloissa. Pienellä muutoksella koti päivittyi astetta syksyisemmäksi.
Loppu kesällä tilaamamme (keltainen) nojatuoli on saapunut huonekaluliikkeeseen, mutta emme ole ehtineet hakemaan sitä vielä kotiin.
Varovaisen toiveikkaana uskallan sanoa, että tuoli viimeistelee sisustuksemme...
 
 
 
 
Ennen nojatuolin saapumista fiilistelen näissä (keltaisissa) tunnelmissa.
 
 
 

torstai 21. syyskuuta 2017

Varma syksyn merkki


Minulle varma syksyn merkki on se, että minun tekee mieli aloittaa jonkun käsityön tekeminen. Olen jo useampana syksynä tehnyt villasukkia. Viime syksynä kunnostauduin käyttämään jämälankoja ja kutomaan niistä useammat villasukat. Nyt olisi villalankavarastot suhteellisen tyhjät ja kädet valmiina uusille projekteille.




 
 Villasukkien suurkuluttajana sukkakokoelmaa voisi täydentää edelleen ja haluaisin kokeilla myös neulepeiton tekemistä.
Viimeisin käsityöprojektini (se jättineulepeittoni!) kesti useamman kuukauden, mutta nyt se tuntuu olevan muisto vain.
Tällä kertaa peittoni olisi hieman erilainen ja näen lopputuloksen jo kauniina silmieni edessä...
Tai niin ainakin luulen.

 

 


 
Kävin jo ostamassa langat tuohon peittoprojektiini, koska langat näyttivät olevan sesonkituotteena.
Pelkäsin niiden loppuvan ennen kuin ehdin tätä uutta neulontaprojektiani edes aloittamaan.
Otin varman päälle ja ostin seitsemän isoa, valkoista ja todella muhkeata kerää. Toivotaan, että langat riittävät. 
Vähän tekisi mieli kokeilla, minkälaista neulosta langasta oikein syntyisi, mutta nyt täytyy vain malttaa...







Käsityöprojektia en uskalla tässä kohtaa oikein aloittaa, sillä se vie niin helposti mennessään ja kaikki muu saa jäädä.
Käsitöiden tekeminen on vallan mainio sijaistoiminto jollekin muulle tärkeälle (ja yleensä tylsälle) toiminnalle, kuten opiskelutehtävien kirjalliset työt tai siivoaminen. Näitä molempia pitäisi tehdä tulevana viikonloppuna.




Näissä aatoksissa taidan jättää nämä neulonta-asiat suosiolla vielä odottamaan niitä ns. parempia aikoja...
 
 
 
  
 

tiistai 19. syyskuuta 2017

Etätehtävää suorittamassa


Sisustussuunnitteluopintoihini kuuluu Taide ja kulttuurin opintojakso, jossa olemme saaneet lukuisia etätehtäviä suoritettavaksi. Yksi tehtävistä on taidenäyttelyyn tutustuminen. Viimeisestä taidenäyttelykierroksesta on ehtinyt kulua jo jonkin verran aikaa, sillä en lukeudu kovinkaan aktiiviseen taidenäyttelyissä kävijöihin. Nyt minulle tuli kuitenkin oiva tilaisuus lähteä Rauman Taidemuseoon, koska siellä oli esillä Helene Schjerbeckin kuuluisa teos Toipilas.



 
 
 
Meille suomalaisille kuuluisat kaksi teosta Kaski ja Toipilas kiertävät eri taidemuseoissa Klassikot kiertueella 2017- näyttelyteemalla Suomi100 - juhlavuoden kunniaksi. Rauman Taidemuseo sai kunnian olla mukana kiertueessa ja nyt tämä huikea teos on ollut esillä kohta kuukauden ajan.
 
 
 
 
 
 
Helene Schjerbecin ehkä tunnetuin teos oli saanut oman esittelyhuoneensa, jossa ei ollut muita tauluja.
Vain nämä kauniin punaiset seinät ja taulua korostava valaistus. Tunnelma oli häkellyttävä.
Seisoin taulun edessä kauan. Katsoin sen yksityiskohtia ja tunnelmaa. Olin jokseenkin mykistynyt.
Teos on mielestäni äärettömän kaunis ja en voinut olla ihastelematta taiteilijan taitavaa siveltimen käyttöä.
Muistan ihailleeni taulua jo joskus nuoruudessani ja nyt pääsin katsomaan sitä aivan lähietäisyydelle...
 
 
 
 
 
 
 
 Taidemuseossa oli esillä myös Eino Valtosen taidekokoelma, jossa on saman aikakauden maalauksia.
Kuvauskohteet ovat hyvin realistisia, oli kysymyksessä sitten maalaus ihmisestä tai maisemasta.
Eino Valtosen kokoelmasta minulle jäi erityisesti mieleen tämä Elin Danielson-Gambogin Köyhä tyttö-teos.
Taulussa tunnelma on joillain tavalla surullinen tai melankolinen, väritys on tumma ja katse kiinnittyy tytön risaiseen sukkaan.
Nämä hyvin valokuvamaiset maalaukset ovat vaikuttavia taidonnäytteitä oman aikakautensa taiteilijoilta.
 
 
 
Olipa kerrassaan hieno kokemus, vaikka näyttelynä tämä ei ollut suuren suuri.
Vinkkaan vielä lopuksi, että näyttely on avoinna Rauman Taidemuseossa 24.9.2017 asti.
Kannattaa käydä katsomassa ja ihastelemassa. Vielä ehtii...
 
 
 
 

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Läksiäiset retkeillen...


Vietimme perjantaina isolla joukolla työkaverini eläke- ja läksiäisjuhlia. Hän oli saanut oman työuransa kevätlukukaudella päätökseen, mutta juhlat siirtyivät nyt syksyllä pidettäväksi. Täytyy todeta, että juhlan järjestäjät olivat onnistuneet saamaan näistä kekkereistä aivan  juhlakalun näköiset...






Ulkoilmaihmisenä juhlan teema oli ulkoilu ja juhlapaikakkana Rauman ladun Latumaja.
Sinne on n. 7 km vaellusreitti helppokulkuisessa maastossa.
Matka taittui kauniissa ilmassa ja  mukavassa puheensorinassa...
 
 
 

 
 
 
Matkan varrella työkavereita liittyi lisää mukaan ja sankarimme sai suorittaa myös muutamia tehtäviä.
Häntä opastettiin geokätköilyn saloihin ja yhdessä kohtaan hänet laitettiin kulkemaan koirantalutushihnassa...
 
 
 
 


Pysähdys- ja tankkauspaikka oli Kaarojärven laavulla...
 
 
 




...josta löytyi useampi mahtavan kokoinen herkkutatti. Nämä metsän aarteet otettiin tietenkin talteen.
Vähän ennen vaellusmatkamme maalia, sankarille oli järjestetty toimintarasti, jossa hänen piti aisteja hyväksi käyttäen suoriutua annetuista tehtävistä.
 



 
 
 
Matkamme päättyi Latumaljalle, johon oli vielä kerääntynyt lisää työkavereita.
 
 
 
 
 
 
Pihalle oli tuotu pizzanpaistouuni, josta saimme maistella erilaisia pizzoja niin paljon kuin vain vatsamme veti.
Illan aikana ohjelmassa oli vielä nostalgista yhteislaulua, sanaleikkiä, saunomista halukkaille ja tietenkin esimiehemme puhe läksiäislahjoineen.
 
 
 
Täytyy todeta, että nämä juhlat onnistuivat erinomaisesti. Juhlat olivat rennot ja oli todella ilahduttavaa kuinka isolla joukolla iltaa vietettiin. Työyhteisömme on vuosien varrella kasvanut isoksi ja nykyisin meillä on enää harvoin tarjolla tilaisuuksia, joissa voimme irrottautua työkuvioista, rentoutua ja pitää yhdessä hauskaa. Samalla tämä illanvietto oli myös eräänlaista TYKY-toimintaa... ja mitä parhaimmasta päästä.
 
 
Kollegani eläkkeellelähdön myötä työyhteisöstämme lähti iso määrä kokemusta ja ammattitaitoa, avarakatseista näkemystä, pohdiskelevaa ja lapsilähtöistä opettajuutta. Sellaista arvokasta opettajan tietotaitoa, jota ei saa kuin sitoutumisella, avoimella mielellä ja pitkällä elämäkokemuksella. Hän on eläkepäivänsä taatusti ansainnut ja nyt työyhteisömme sopeutuu uuteen ja outoon tilanteeseen. Kiitollisina hänen jättämästään panostuksesta koulullemme (ja hieman haikein mielin) suuntaamme katseemme kuitenkin eteenpäin...
 
 
 
 
 
 

 
 

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Pohdiskelua...


Tämä seuraava asia liittyy opiskeluuni, mutta pätee muussakin elämässäni. Olen tässä pohdiskellut, että on se ihmisen luonne merkillinen asia, kun ei pysty oikein mitään tekemään "vähän sinne päin", sellaisella vähempikin riittäisi -mentaliteetilla...







Syksyn sisustustekstiiliopinnoissa meidän tulee tehdä verho(t) ja sisustustyyny; suunnitella ja valmistaa ja tehdä niistä vielä perusteellinen portfolio. Verhoissa annoin itselleni periksi ja teen vain hyvin simppelit suorat verhot. Näitä olisi voinut tehdä vain yhden, mutta minäpä halusin tietysti tehdä kaksi. Meillä aika moni teki kapan ja kieltämättä muutaman kerran manasin oman päähänpistoni sinne jonnekin, sillä onhan omissa verhoissa hieman enemmän ompelemista kuin kapassa.
 
 





Sama teema toistuu toisessa tehtävänannossa eli sisustustyynyssä.
Olisin voinut tehdä ihan tavallisen sisustustyynyn, mutta minäpä haluankin tehdä säkkituolin. Onhan sekin iso tyyny.
Ja eihän minulle kelpaa siinäkään ihan perus säkkituoli vaan haluan tehdä sellaisen tetran muotoisen...
 






Mikähän siinä oikein on, että täytyy kerätä haasteita vähän joka asiassa ja mikään ei voi mennä ikään kuin "normisti" ? Aina täytyy jotain vähän säätää tai tehdä eri tavalla. Sisustusopinnoissa laitan tästä osan ihan luovuuden piikkiin, sillä meikäläisen mieli alkaa heti prosessoida ja ideoida asioita, kun tehtävänanto tulee. Minun on (näköjään) jokseenkin vaikea hillitä ajatuksiani ja ideoitani, kun pääsen oikein vauhtiin. Tuntuu vain, että siinä luomisprosessi unohtuu ne kuuluisat elämän realiteetit: käytettävissä oleva aikataulu ja omat taidot...






sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Ajatuksia opiskelusta


Olen ollut kohta (aikuis)opiskelijana kuukauden päivät. Alun epäselvyyksien (tai epätietoisuuden) jälkeen homma on lähtenyt mukavasti käyntiin. Ajattelin hieman kertoa opiskelustani sen verran mitä tällä kokemuksella nyt voi kertoa...









Opiskelen Sataedussa, Käsi ja taideteollisessa oppilaitoksessa, suuntautumisalana sisustus. Lähiopetusjaksoja kertyy viikossa 1-3 kertaa ja koulutuspaikkoja on tähän mennessä ollut kaksi, Kokemäki ja Nakkila. Matkaa molempiin paikkoihin kertyy n. 50 minuuttia, joten opiskelupäivän pituus pitenee ajomatan takia vielä n. kahdella tunnilla. Onneksi meillä on toisinaan kimppakyytejä, joten ajamista vuorotellaan. Opiskelujen alkua haittasi Sataedun sisällä tapahtuneet muutokset ja niistä aiheutuneet remontit. Pahin taitaa olla vähitellen selätettynä ja meidän luokkahuoneemme alkaa olla viimeistelyä vaille valmis.
 
 
 




Melko pian opintojen alussa meille jokaiselle tehtiin oma henkilökohtainen opintosuunnitelma tai- polku, jossa huomioitiin pohjakoulutus ja aikaisemmat opinnot. Sisustusakatemian opinnoista ja oman sisustusalan yrityksen kokemuksen pohjalta minun hyväkseni laskettiin aika paljon opintoja ja siksi valmistun jo puoli vuotta suunniteltua aikaisemmin eli jouluna 2018. Opiskeltavaa kuitenkin riittää ihan kiitettävästi. Etätehtäviä tulee joka viikko ja useita. Niitä täytyy yrittää tehdä pois mahdollisimman pian, jotta niiden määrä ei kasautuisi aivan mahdottomaksi. Lähiopetuspäivinä on keskitytty sen hetkisen oppisisällön teoriaan eli meillä on ollut tietotekniikkaa, tekstiilisuunnittelua ja värioppia. Lisäksi meillä on opintoja taiteen ja kulttuurin osa-alueelta. Vielä ennen ensimmäistä työssäoppimisjaksoa meillä on kurssit visuaalisesta markkinoinnista ja asiakaspalvelu-ja myyntiyöstä. Mielenkiinnolla odotan näitä molempia.
 






Tänä vuonna meidän opiskelijaryhmä (8 kpl) tuli mukaan täydentämään viime vuoden aloittaneiden ryhmää. Meillä on siis yhteisiä ja erillisiä opintoja heidän kanssaan. Ryhmämme on moninainen; ikäjakauma ja koulutuspohja on laaja, mutta kaikilla on sama mielenkiinnon kohde, sisustamisen intohimo.  Ryhmämme on osoittautunut oikein mukavaksi ja toinen toistaan tukevaksi. Opiskelumme on myös hyvin käytännönläheistä, tekemällä oppimista. Jo tänä syksynä valmistamme erilaisia tekstiilituotteita ja opiskelemme niiden suunnittelua ja toteutusta. Teollisuusompelukone on tullut jo tutuksi... ja se onkin vallan mainio peli.
 




 
 

Koska teen tätä oman työni ohessa, on aikatauluttaminen vähän haastavaa. Olen kuitenkin päättänyt, että osallistun lähiopetusjaksoille vaihtelevasti. En aio ottaa läsnäoloista enkä etätehtävistä sen suurempaa painetta, vaan yritä saada ne jollain tapaa suoritetuiksi,  täydellisyyteen en edes yritä. Syyslomaan asti meillä on lähiopetusjaksoja ja siihen asti yritän sinnitellä. Työssäoppimisjakso kestää jouluun asti ja siinä hyödynnän juuri työ alla ollutta stailausprojektiani. Tulen antamaan ensimmäisen näyttöni siis jo ennen joulua...apua! Koska olen työssäoppimisen sen osalta jo tehnyt, voin silloin keskittyä omaan varsinaiseen päivätyöhöni. Kevätkaudella aion jossain vaiheessa ottaa opintovapaata ja myös seuraavana syksynä. Työssäoppimisjaksoja olisi syksyn jälkeen vielä kaksi, joista toisen teen ensi keväänä ja toisenkin yritän tehdä kesän aikana. Syksyllä olisi tiedossa vielä ne loput teoriaopinnot...niin ja se valmistuminen artesaaniksi.



Tulevalla viikolla on tiedossa etätehtävien tekemistä ja yksi lähiopetuspäivä Kokemäellä. Torstaina olisi ollut Habitaren reissu, mutta minä skippasin sen yli kaiken tämän muun kiireen keskellä. Joskus vaan täytyy priorisoida asioita. Haipakkaa on riittävästi ja välillä epäilyttää koko hommaan ryhtyminen, mutta yritän samalla todistaa, että tässä on järkeä. Niin kuin olen ennenkin todennut, opiskelu ja itsensä kehittäminen kannattaa aina!