tiistai 26. heinäkuuta 2016

Sempunmäellä


Pokemon Go-villitys valtaa kaupungissamme ja tuntuu, että joka puolella liikkuu ihmisiä puhelimet kädessä hakien virtuaalistkohdetta. Kävimme pojan kanssa lauantaina äiti-mummilla vähän kyläilemässsä ja sieltä käsin poika bongaili uusia Pokemon.kohteita. Äiti-mummi asuu aivan keskustassa, joten kohteita oli (ja on) lähistöllä vaikka kuinka paljon.






Lähtiessämme kotiin päin päätimme käydä läheisellä Myllymäellä, jossa sijaistee Turun yliopiston Rauman opettajankoulutuslaitos, tutummin Seminaarinmäki. Meikäläisenkin opinahjo vuosikymmenten takaa. Täällä jossain luuraili yksi Pokemon...

 
 



Mukaan lähti myös äiti-mummi fiilistelemään Sempun tunnelmaa.
Samalla pääsi maistelemaan karviaisia ja seuraamaan lapsenlapsensa uusinta villitystä.







Kiertelimme mäellä ja ihastelimme puutarhaa ja vanhaa miljöötä.
Aika tuntuu osittain pysähtyvän täällä, vaikka paikka sijaistee aivan keskustassa...







Seminaarin puutarha on valloittava paikka, sillä siellä Normaalikoulun oppilaat käyvät oppitunneilla tunnistamassa kasveja ja on siellä heillä oma hyötypuutarhakin. Puutarha on sekä oppilaiden että opiskelijoiden käytössä....
eräänlainen paratiisi keskellä kaupunkia...




 
 
 
 
Ja löytyihän se Pokemonkin sieltä, tuulimyllyn läheltä!


 

 

 
Kävellessämme Seminaarinmäellä tutkailimme  samalla puiden ja kasvien nimiä.






Olipa virkistävä pikavisiitti kaikin puolin!






 
 
 

6 kommenttia:

  1. Pokemonit ovat vieneet mennessään myös monet aikuiset :D
    Ihanan näköinen paikka tuo kasvimaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo villitys ei tosiaankaan katso ikää ja koukuttaa ilmeisen helposti.
      Tuo paikka on tavallaan keidas keskellä kaupunkia. OKL:n historia yltää jo pitkälti yli 100 vuoden taakse...taitaa olla peräti 120 vuotta..?!

      Poista
  2. Hieman ristiriitaisesti olen seurannut tuota villitystä. Eilen kun eräs nainen käveli kuopusta ja minua päin kaupungilla, pokemonia kun metsästi. Ja, oli hyvin kiukkuinen meille kun emme väistä. Niin, että en tiedä oikein mitä mieltä olisin! :)
    Mutta, Seminaarinmäki on kaunis paikka ja keskellä kaupunkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pokemon juttu on mielestäni pohjimmiltaan hyvä juttu, vaikka tässäkin tapauksessa näiltä "lieveilmiöiltä" ei voi välttyä. Ehkä tässsä(kin) se kuuluisa järjen käyttö ja "kohtuullisuus" olisi valttia.
      Vielä nautitaan lämpimistä päivistä... huh, huh! ;)

      Poista
  3. Pokemon jahtia minäkin olin pari iltaa Ville poikamme kanssa ;) Ihanan näköinen tuo paikka joka pullollaan kyllä silmänruokaa ;) Aurinkoista keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sitä täälläkin tullut vähän seurattua, mutta aika "iisisti" tuo meidän poika pelaa sitä... :)
      Täällä lämmin ja kuiva kausi on jatkunut jo sen verran pitkään, että kaivataan jo hieman sadetta. Loppu viikolla olisi luvassa helpotusta...
      Oikein mukavaa keskiviikkoa sinne!

      Poista