lauantai 31. lokakuuta 2015

Pyhäinpäivä vs. Halloween



Meillä pyhäinpäivää vietetään suhteellisen rauhallisesti. Tänään pojalla on kuitenkin ylimääräisiä jääkiekkopelejä, mutta onneksi nekin on jo heti keskipäivällä. Isäntä on luvannut tehdä meillä vähän parempaa "pyhäruokaa", nimittäin hanhea ja minä leivoin eilen kahvin kanssa hyvää jälkiruokaa, porkkanaleivoksia...






 
Poika on puhunut muutaman päivänä, että hän lähtisi kavereiden kanssa Halloween-kierrokselle, mutta  minä en nyt niin kovasti syty tälle ajatukselle. Tänä aamuna poika kaiveli roolivaatekassiaan ja suunnitteli itselleen asua. Minä taas olen ehkä hieman perinteinen tässä asiassa ja haluaisin viettää tänä lauantaina (suomalaisittain) pyhäinpäivää, en Halloweenia.
Katsotaan nyt, miten tämän asian kanassa oikein käy. Ehkä teemme kompromissin...








Niin tai näin, ajattelin käydä tänään hautausmaalla viemässä kynttilöitä ja illalla voisi nauttia rauhallisesta koti-illasta oman perheen kanssa. Ja tietenkin poltetaan kynttilöitä...
 



Vietetäänkö teillä pyhäinpäivää perinteisellä kaavalla vai onko Halloween-meininkiä?





8 kommenttia:

  1. Halloween on jenkkien keksimä karkinkerjuu tapahtuma.Karkkia voi tulla virpomaan, sitten pääsiäisenä.
    Viime vuonna oven takana oli yksi tyttö karkki vai kepponen- kyselyä tekemässä. Hänelle sanoin nätisti, että ei ole karkkia meillä antaa, tule pääsiäisenä uudestaan :)
    Me ei tuon uskonnon takia varsinaisesti vietetä mitään lauantaita erikoisempaa, mutta aion omia juuriani kunnioittaen sytyttää tänään kynttilän poisnukkuneiden sukulaisten muistolla.

    VastaaPoista
  2. Meillä vieteltiin viime viikonloppuna Halloweenit ja en oikein miellä sitä varsinaisesti tähän päivään vaan meillä vaan juhlitaan Lokakuuta kurpitsojen ja hämppiksien keskellä ja samalla vietellään kuopuksen nimpparit :) Tänään syödään loput silmämunat ja haamukarkit kynttilän valossa ja kurlataan glögilla kurkusta alas, oikein mukavaa pyhäpäivää sullekkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi (!?) ole kekkereitä tiedossa ja epäilen hieman tuon pojan suunnitelmien toteutumista. En nyt yllytä häntä, mutta en kauheasti estelekään. Sattumoisin nämä kahdet "juhlat" nyt vain sattuvat samalle päivälle...
      Oikein tunnelmallista ja rauhalista lauantaita sinne!

      Poista
  3. Tänä vuonna ei ole halloween meininkiä mutta ehkä taas ensi vuonna....äsken sytytin kynttilät ja muistelen rakkaita jotka siirtyneet taivaaseen <3 Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä poika lähti Halloween-kierrokselle kavereiden kanssa ja minä polttelen kynttilöitä. Jonkin sortin kompromissi siis.
      Oikein mukavaa ja rauhallista viikonloppua!

      Poista
  4. Mulla ilta mennyt kynttilöiden parissa. Aleksi kävi kavereiden kanssa karkki-keppostelemassa, vaikka ei mun mielestä kuuluisi... Perhesovun vuoksi myönnyin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mentiin samalla kaavalla. Yritin vähän toppuutella ajatusta, mutta huonolla menestyksellä. Pojalla oli ollut kivaa ja oli sieltä vähän karkkiakin saatu. Poika ilmoittikin jo, että seuraavaksi menee nuuttipukiksi...:)

      Poista