tiistai 13. lokakuuta 2015

Aivoriihi


Sisustusopintoihin kuuluu teorian lisäksi tietenkin paljon erilaisia suunnittelutehtäviä.






Eilen sain kulutettua useamman tunnin kaupungilla, kun kiertelin huonekalukaupoissa ja kävin hakemassa värilastumalleja.
Nuo isommat väriviuhkat lunastimme itsellemme viime viikonloppuna, joten opiskeltavaa on!
 
 
 

 
 
 
Meidän opintoihin kuuluu tietenkin erilaiset suunnittelutehtävät. Tämän vuoden puolella pitää vielä tehdä ns. tyylikollaasi.
Tammikuussa pitää olla valmiina ns. kuutiotehtävä (4 x 4 x 4-tila) ja keväällä vielä isompitöiset tehtävät: oma ns. lopputyö ja ylimääräinen "laajempi sisustustehtävä". Näiden tehtävien suunnittelua olen jo ryhtynyt jo pohtimaan ja ajatukset harhailevat sulavasti vähän kaikissa tehtävissä...
 
 
 

 
 
 
Laajempi sisutustehtävä on työ, jossa joudumme suunnittelemaan koko sisustuksen alusta loppuun asti. Tehtävänantoon liittyy pieni tarina asunnon omistajista ja heidän toiveistaan. Riippuen "tilaajasta" suunniteltavaa voi olla paljonkin.
 
 
 
 

 
 
Minulla on nuori opiskeleva pari, jotka ovat juuri hankkineet itselleen yksiön. Heillä uusitaan kaikki pinnat, värimaailma ja myös kalusteet. Myös keittiö ja kylpyhuone uusitaan. lisäksi pieneen yksiöön tulee sijoittaa paljon erilaisia toimintoja. Melkoinen haaste siis. 
 
 
Eilen sain päätettyä värimaailman ja (ilmeisesti) sisustusratkaisun. Olen pyöritellyt sisustusratkaisuja monena päivän (tuntitolkulla!) ja sukeltanut Pinterest:in syövereihin. Googlen kuvahaku on ollut myös kovassa käytössä . Tuntuu, että ihan se lopullinen ratkaisu ei ole vielä kirkastunut. Jotain päätöksiä täytyy ruveta kuitenkin tekemään, jotta pääsen suunnittelussa eteenpäin. Poikakin tuossa jo tokaisi, että olen koko ajan tietokoneella...;)
 
 
Ei ole muuten helppoa hommaa tämä sisustussuunnittelu!!!
 
 
 
 
 
Aivoriihi siis jatkuu, mutta tänään teen jotain muuta. Asioiden pyörittelyssä täytyy välillä pitää taukoja, sillä nyt olen jonkinlaisessa "sisustussolmussa". Tämän päivän pyhitän kotihommille (siivousta, pyykkäämistä, kaupassa käyntiä ja ruoanlaittoa...) ja pojalla on tänään käynti hammaslääkärillä. Illemmalla on vielä pojan jääkiekkoharjoitukseen kuskaamista. Taidanpa tehdä samalla mieltä aukaisevan kävelylenkin...
 
 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Oi, sinulla onkin mukava tehtävä. Tuo suunnitteleminen kun on niin mukavaa. Varmasti tulee hyvät suunnitelmat! Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelutehtävät ovat mukavia, mutta kieltämättä myös haasteellisia. Saan kulutettua näihin paljon aikaa ja silti ei paljoakaan saa vielä aikaiseksi. On tämä silti NIIN kivaa!!! Sinne kanssa mukavaa tiistai päivää!!

      Poista
  2. Mukavia tsemppaavia hetkiä aivoriihen pariin <3 Kuullostaa mukavilta projekteilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa tämä on ja aikaa vievää... kun tätä kokemusta ja tietoa kartuttaa lisää, niin ajankäyttökin muuttuu tehokkaammaksi.;)

      Poista
  3. Värimaailma on aivan ihana, pehmeitä ja lämpimiä sävyjä.
    Mukavaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä vielä vähän painiskellaan kahden erilaisen värimaailman välillä. Tämä on tätä soutamista ja huopaamista, kun se "aito asiakas" mielipiteineen puuttuu. Ja minä ainakin olen itseäni kohtaan todella kriittinen. Hitaasti, mutta varmasti projektissa edetään... :)

      Poista
  4. Opiskelusi kuulostavat todella kinnostavilta! Taitaa tosin äidin "ruutuaika" hieman ylittyä, mutta onneksi sulla on mukavaa touhua vastapainona tietokoneella istumiselle :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että tässä kuluu aikaa tietokoneella...varsinkin kun en ole mikään tietokoneen ammattikäyttäjä. Yritän tehdä näitä hommia silloin, kun poika on koulussa tai kavereilla, välillä onnistuen ja välillä ei. Liikunta on kyllä minun "vastalääkkeeni" tälle istumatyölle. Oikein mukavaa loppu viikkoa sinne!

      Poista