torstai 30. heinäkuuta 2015

Mökin vierasmaja


Olen tänä kesänä kirjoittanut ja päivittänyt blogiani ahkerasti. Jutun juurta on löytynyt paljon ja välillä niitä on luonnoksina odottamassa julkaisua vaikka kuinka monta. Tämä seuraava juttu on jo jonkin aikaa ollut jonotuslistalla ja päätin julkaista sen nyt, vaihteeksi sateisen päivän kunniaksi...

Ajattelin nyt esitellä meidän pienen vierasmajamme, joka onkin ollut oikeastaan koko kesän pienen päivityksen kohteena. Täällä olemme yhdessä miehen kanssa kiinnittäneet hyllyjä ja tauluja paikoilleen ja täällä on tullut piirun verran valmiimpaa.




 
 
Vierasmajamme sijaitsee päämökistämme katsottuna tontin reunalla.
Paikka on suojainen ja edessä oleva pieni terassi on etelään.
Tuulisella säälläkin täällä kyllä tarkenee, mutta harvemmin täällä tulee istuttua,
sillä täältä ei ole juurikaan näkymää merelle.
 



 
 
Vierasmajan toisessa päässä on varasto isännän työkaluille.
Talvisin vierasmajamme toimii myös puutarhakalusteiden varastona.
Monitoimitila siis...;)
 
 



Vierasmajassamme on neliöitä suunnilleen 12  neliötä ( 3 x 4 ). Ei suuren suuri, mutta ei nyt aivan pienikään.
Tämä on kalustettu kokonaan meidän vanhoilla kalusteilla eli tänne ei ole ostettu mitään uutta.
Vuodesohvana toimii aiemmin päämökissä ollutta Ratian-sohva ja kaverina sillä on samaan sarjaan kuuluva arkku ja nuo seinäkaapit.
Sohvan siniset vaihtopääliset olen ommellut itse aikoinaan, alkuperäiset valkoiset pääliset ovat kaapissa säilytyksessä.
Kovin on sinivalkoinen sisustus tälläkin.
 




 
Pieni keittiönurkkaus sijaitsee heti oviaukon vieressä ja tätä nurkkaa olen ahkerasti esitellyt täällä blogini puolella, joten ei siitä sen enempää...
 
 
 
 
 
 
Sohvaa vastapäätä on vanha TV- taso ja nurkassa on "perintönä" saatu nurkkakaappi, suoraan 80-luvulta.
Se onkin tällä hetkellä tuunauksen alla ja on saanut jo yhden kerroksen valkoista maalia pintaan.
 
 
 
 
 
 
 
Isäntä ja hänen isänsä rakensivat tämän yhdessä jo vuosia sitten, samalla tavalla kuin päämökkimmekin.
Vierasmaja on ulkonäöltään samanlainen kuin mökkimmekin tiilikattoineen ja punamultavärityksineen.
Näin mökin miljöö on pysynyt yhtenäisenä. Punamultamaalilla olemme pyrkineet luomaan vanhaa saaristolaistunnelmaa,
vaikka nämä "uusia" rakennuksia ovatkin. 
 
 
 
Koko vierasmajan sisäosat on toteutettu pääosin vanhoja rakennustarvikkeita hyödyntäen. Sisäkatto on tehty ns. siskopaneelista, jota jäi meidän kaupunkiasunnon remontista ylimääräistä. Lattia on päämökin lattiasta yli jääneitä lautoja. Vain seinäpaneelia on ostettu varta vasten tänne eli rakennusaineet eivät ole kukkaroa paljoakaan keventäneet.
 
 
 
Tällainen on siis meidän vierasmajamme. Harvemmin vieraiden käytössä, mutta hyvä olla olemassa. Ainakin tavaroiden talvivarastona... :)
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Ihana vierasmökki :) Valoisan näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Pitäis varmaan itsekin kokeilla joskus nukkua täällä. Elokuussa sorsastuksen aloituksessa tänne majoittuu perinteisesti yksi mies...

      Poista