keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vielä kerran...


Ajattelin esitellä alkuvuoden yhteisprojektimme vielä kerran täällä blogin puolella. Kyseessä on siis 43 neliön kerrostaloyksiö vuodelta 1965, joka oli lähestulkoon alkuperäisessä kunnossa. Käyn seuraavassa läpi jokaisen huoneen tai tilan ja kerron mitä siellä on tehty...ja mitä vielä muistan.






Keittiöstä teinkin jo ihan oman jutun, mutta esittelen sen vielä kerran. Keittiön kaapistot ovat alkuperäiset, mutta niitä poistamalla ja uudelleen käyttämällä/ sijoittamalla keittiöstä saatiin ihan toimiva. Samalla saatiin taso ergonomiselle korkeudelle. Taso ja allas vaihdettiin, katto ja seinät maalattiin ja lattia uusittiin.




 
 
Eteisestä ja keittiöstä pääsee tähän isoon tilaan. Eteisen ovi on siis tuo vasemmalla reunassa oleva aukko, jossa näkyy myös pölyimuri. Asunnon kaksi suurta ikkunaan ovat etelän suuntaan ja talon sisäpihalle päin. Eteisestä johtaa vielä pieni käytävämäinen tila keittiöön (eli tuon kahden oven välissä olevan seinänpätkän takana)




 
 
Olohuoneessa ei tehty mitään. Tapetit olisivat ehkä kaivanneet vaihtoa, mutta nyt ne odottavat vaikkapa tapetointihalukasta vuokralaista. Huone on todella iso ja tänne mahtuisi vallan mainiosti olohuoneen peruskalustus ja vastakkaiseen päätyyn vielä sänky (siis tähän kuvauspaikalleni) ja työpöytä. Kuvassa olevalla isolla matolla halusin näyttää huoneen todellisia mittasuhteita.
 

 
 
 
 
 
Olohuoneen ja eteisen väliin jää kunnon kokoinen vaatehuone. Se on mielestäni yksi tämä yksiön hyvistä puolista. Vaatehuoneessa maalattiin punaiset hyllyt valkoisella maalilla ja lattialle laitettiin hyväksi todettua (ja edullista) terassimattoa.
Tämäkin tila siistiytyi pienillä konsteilla todella paljon.
 
 
 
 
 
 
Vessa on suhteellisen pieni ja suurimman tilan vie kylpyamme. Täällä maalattiin seinät ja lattia. Lisäksi uusittiin pesuallas ja kaappi. Loppusilauksen antoivat vielä uusi suihkuverho, peili ja kylpyhuoneen matto.
 
 
 
 
 
 
Eteinen on suhteellisen iso ja täällä seinät vain paklattiin. Kiireisen aikataulun (ja remonttiväsymyksen ) takia täällä ei ehditty enää maalaamaan, mutta pelkällä paklauksella ja hionnalla yleisilme saatiin siistiksi. Eteiseen ostettiin vielä uusi naulakko.
 
 
 

 
 
Tämä kuva on ulko-ovelta (eteisestä) asunnolle päin. Vasemmalla on heti vessa ja edessä iso huone. Oikealle johtava ovi on vaatehuoneeseen. Eteiseen ostettiin talon tyyliin sopiva pallolamppu ja mustat matot tekevät tilasta vähän kodikkaamman.
 
 
 
 
Tällainen yhteinen harrastus meillä oli miehen kanssa alku vuodesta. Tosin minä enemmänkin suunnittelin ja mies toteutti niitä. "Sini-Siskonen" oli myös suurena apuna remontin aikana. Minun kontolleni jäi suunnittelun lisäksi asunnon kevyt stailaaminen matoilla, verhoilla ja lampuilla sekä tietenkin loppusiivouksen tekeminen. Olisi minulla ollut valmis suunnitelma kalusteillekin, mutta se jäi vielä toteuttamatta. Toistaiseksi.
 
 
Mukavaa " pikku puuhastelua" tämän  kaiken muun arkihässäkän keskellä...
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti