maanantai 5. tammikuuta 2015

Taas kerran...


Tuli aloitettua juoksuharrastus...taas kerran. Katselin  HeiaHeia - merkintöjä ja viimeisin juoksutreeni on tehty lokakuun alussa. Minulla on ollut siis jonkinasteinen treenitauko. Kuten viime vuoden lopulla kirjoittelin, minulla on tälle vuodelle muutama yritys (joita ilmeisesti myös tavoitteiksi kutsuttakoon!) ja toinen niistä on kuntoilun ylläpitäminen suhteellisen säännöllisenä harrastuksena... ellei jopa elämäntapana.







Tänään lähdin ulkoiluttamaan lenkkitossuja, kirpakassa pakkassäässä. Täällä meillä päin maa on aivan paljas eikä maassa ole edes jäätä eli juoksulenkille keli oli mitä mainioin.
 




 
 
 Tässä lähdetään lenkille ja ilme on vähän sen mukainen. Ei nyt niin kauheasti innosta. Juoksulenkki sujui kuitenkin ihan mallikkaasti ilman suurempia kolotuksia. Vauhti oli maltillinen (=hidas) ja kaikkein suurin tavoite taisi olla, että sain itseni liikkeelle.
 
 
 
 
 
Ja jotta ei kuntoiluni menisi ihan hukkaan, olen jo ilmoittautunut uuteen juoksutapahtumaan, joka on Tallinnassa ensi syyskuussa. Sinne lähden työporukan kanssa, vaikka olisin vuorotteluvapaallakin. On hieman mukavampi treenata (!?), kun on jotain tavoitteita. Keväällä menemme työporukalla juoksemaan jälleen (todennäköisesti) Karhu-viestiä eli olkoon se jonkinlainen välietappi.
 
 
Kiloja en lähde tietoisesti/tavoitteellisesti karistamaan, mutta jos jonkinlaista rasvanpolttoa kropassa tapahtuu, on se vain mukavaa ekstraa. Olen huomannut, että tässä ihanassa keski-iässä tuo maan vetovoima alkaa kummasti näkymään vähän joka paikassa. Ne vähäisetkin lihakset veltostuvat ja vähän joka paikka roikkuu. Jos saisi vielä aloitettua omaehtoista lihaskuntotreeniä, niin se olisikin jo jotain!
 
 
Suuria visioita siis. Taas kerran!
 
 
 
 
 
 
  
 
 


2 kommenttia:

  1. Hyvä Satu! Liikkeelle lähteminen, se on se vaikein osuus. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on kyllä fakta. Liikunnan jälkeen on kuitenkin hyvät fiilikset. Joskus se sohva vaan vie voiton. Mutta nyt ollaan hyvällä tiellä, kun on tehnyt tämän kuntoilupäätöksen...taas :). Tsemppiä sulle kans!!!!!

      Poista