maanantai 26. tammikuuta 2015

Pienen vessan kasvojen kohotus


Pysymme edelleen yksiössä ja seuraavaksi esittelen sen vessassa tapahtuneet muutokset. Nyt ehdin ottamaan kuvia myös ennen uudistuksen alkamista...




 
 
Lähtötilanne oli tällainen. Alkuperäinen lavuaari ja amme. Kylpyhuone on melko pieni jaa suurimman tilan haukkaa (ylellinen) kylpyamme. Koska suuria muutoksia tässä vaiheessa ei aiottu tehdä,  tehtiin täällä vain "kasvojen kohotusta"... eli kylpyamme sai vielä jäädä.
 




 
Tumman sininen lattia maalattiin harmaaksi ja seinällä oleva hyllyhärpäke sai lähteä. Pinnat kitattiin ja maalattiin .
Kiitos isännän vanhimmalle lapselle (Sini-siskoselle) remonttiavusta!
 
 
 

 
 
Alkuperäisessä suunnitelmassani yritin epätoivoisesti mahduttaa tähän kylpyhuoneeseen paikan pesukoneelle (ja olisi se ehkä onnistunutkin), mutta lopulta siitä ajatuksesta luovuttiin. Taloyhtiössä on kuitenkin ihan asiallinen pyykkitupa. Niinpä päädyimme vain uudistamaan allaskalusteen.
 
 
 

 
 
 
Uuden allaskalusteen ja peilin myötä pieneen vessaan saatiin vähän lisää tilan tuntua ja yleisilme raikastui. Melko pienellä budjetilla saatiin vessaan vähän uudenaikaisempi tunnelma ja sitä kaivattua säilytystilaa.
 
 
 



Tila viimeisteltiin vielä uudella suihkuverholla ja matolla.
 
 

 
 
Kuten jo aikaisemmin totesin, tässä yksiössä tullaan tekemään perusteellisempi remontti myöhemmin. Silloin kylpyhuoneessa on tarkoitus tehdä isompia muutoksia. Tuolloin kylpyamme poistetaan ja pesukoneellekin löytyy järkevämpi paikka.
 
 
 
 
 
Kävin viikonloppuna tekemässä vielä loppusiivouksen ja vähän stailaamassa. Otin yksiöstä lisää kuvia ja ajattelin esitellä sen vielä täällä blogin puolella kokonaisuudessaan. Sen jälkeen lupaan palata taas arkisimpiin asioihin. Mitä sitten tarkoittaneekaan...
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti