maanantai 5. tammikuuta 2015

Minipilleri...eiku -tabletti


Nyt ei ole tiedossa mitään "hormoniasioita", vaan ajattelin kertoa hieman uusimmasta hankinnastani, minitabletistani. Teknisiä tietoja en pysty kertomaan tällä tietotaidolla, mutta jotain kokemuksia kuitenkin...






Ostopäätökseeni vaikutti muutama asia:
 
* halusin pienen (7" tai 8" ja kevyen (max. 300 gramma)
* Käyttöjärjestelmän piti olla Windows, jotta voin synkronoida niitä toiseen tietokoneeseen
* laitteen piti olla edullinen (100- 200 euroa)
 
 
Olin selaillut netissä jo koneita ja olin löytänyt muutaman hyvän mallin. Koska  en halunnut käyttää nettikauppaa enkä lähteä toiseen kaupunkiin ostoksille, tyydyin kartoittamaan paikallisten liikkeiden tarjonnat. Huonosti meinasi käydä, sillä Android- käyttöjärjestelmän laitteita olisi ollut vaikka kuinka ja monta, mutta Windowsilla olevia ei. Yksi myyjä meinasi saada jo ajatukseni toisiin, mutta otin vielä harkinta-aikaa. Ja se kannatti.
 
 
Seuraavassa liikkeessä onnisti ihan sattumalta. Myyjä oli hakemassa/esittelemässä minulle ihan toista konetta, kun hän löysi oikean yksilön ns. kaapin kätköistä...vähän niin kuin vahingossa. Tutustuin koneeseen tarkemmin vielä liikkeessä ja tein ostopäätöksen siltä seisomalta. Löysin sen, mitä olin tullut hakemaan. Se oli toinen niistä nettivaihtoehdoista ja tuntui heti hyvältä.
 
 
Nyt minulla on Lenovo Miix 2   8 ja tällä vähäisellä kokemuksella olen siihen erittäin tyytyväinen. Akun kesto on hyvä, näyttö kirkas ja selkeä, käyttöjärjestelmä tuttu ( se Windows 8.1) ja homma pelittää muutenkin mukavasti. Kone on käteen kevyt ja pieni, sellainen käteen sopiva. Olen kuitenkin käyttökokemuksesta vasta alkumetreillä, mutta voin kyllä suositella konetta lämpimästi tällaiselle ns. tavalliselle käyttäjälle. Olenhan minä onnistunut tekemään sillä jo yhden blogipostauksenkin.
 
 
Uuden ostokseni myötä olen joutunut saanut opiskella nettimaailmaa vähän lisää. Pilvipalveluihin en ollut aikaisemmin vaivautunut perehtymään, mutta nyt sekin on jollain tavalla hallussa. Ja koska tässä  mobiiliasiassa meikäläinen on pääsemässä vauhtiin, on seuraavaksi hankinnassa ilmeisesti uusi puhelin...ja tietyillä vaatimuksilla tietenkin!!!
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti