sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Pitsilaatikko


Lauantaina kävin pikaisesti kaupungilla ja poikkesin Kodinonni-sisutusmyymälässä. Tarkoituksena ei ollut ostaa sieltä yhtään mitään, mutta kauppaan oli tullut yhtä jos toista uutta sisutustavaraa. Niinpä sorruin tekemään muutamia ei-niin-tarpeellisia -ostoksia...



 
Myytävänä oli kauniita laatikoita eri kuoseissa. Tämä pitsilaatikko oli sarjassaan suurin ja sen ulkoasu miellytti muutenkin minua. Heräteostos oli melko pian suoritettu ja käyttökohdekin oli mietittynä valmiiksi.



 
 
 
Aloittamani himmeliprojekti vaati arvoisensa säilytystilan, sillä askartelupisteeni sijaitsee tällä hetkellä meidän makuuhuoneessamme. Pillit ja muut tarvikkeet mahtuivat vallan mainiosti tähän laatikkoon.
 
 
 


Täältä askartelut on helppo ottaa esille ja siivota pois. Työpöytä pysyy siistinä ja tälläistä säilytyslaatikkoa katselee kyllä ihan mielellään. Arjen estetiikkaa.
 
 
 
 
 
Nyt lähden pienelle kävelylenkille ja ulkoilemaan. Vietimme eilen työporukalla pikkujouluja ja autoni jäi juhlapaikalle. Tällä kertaa ei ollut oikein "fiilistä". Siispä juhlin hillitysti ja kotonakin oli jo puolen yön aikoihin. Joskus näinkin.
 
 
 
Katseet kohti uutta työviikkoa. Ja hei, täällä on paistanut tänään aurinko!!! Kivaa sunnuntaipäivää kaikille!
 
 
 
 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti