perjantai 17. lokakuuta 2014

Viikonloppu alkamassa


Takana mukava työviikko ja "takki tyhjänä". Olotila on sellainen mukavan (?) väsynyt.



 
 
Isäntä suuntasi tänään metsästysmatkalle Iso-Britanniaan. Jos hänellä on metsästysonnea (tai ilmeisesti pitäisi toivoa hyviä jahtikokemuksia!), voi sieltä olla tuliaisena muflon ja/tai saksanhirvi jossain muodossa. En ole nyt ihan varma, mitä tässä toivoisi... :)
 
 
 

 
 
Meillä menee pojan kanssa viikonloppu kahdestaan. Tosin nyt olen tällä kotona ihan yksinäni, sillä poika säntäsi kaverille ja tulee seitsemältä kotiin. Mikäs täällä on kotona rauhassa ollessa. Isäntä oli vielä ennen lähtöä imuroinut talossa, joten minun ei tarvinnut tarttua imuriin ollenkaan, ainakaan tänään. Kiitos ihana, huomaavainen mieheni!!!.
 
 
 



Huomenna, lauantaina, on tiedossa jäähallien (2 kpl) päivä, sillä ensin pojalla on oma jääkiekko-ottelu toisessa hallissa.Illemmalla täytyy mennä oikein isoon halliin, sillä poika on valittu koulunsa luistelujoukkueeseen. Erien välissä alakoulut kisailevat paremmuudestaan luistelukisassa ja huomenna saan jännittää oman pojan puolesta "koko kiekkokansan edessä". Paikalle saisi jäädä katsomaan vielä Liigan peliä, mutta katsotaan, jaksaako tuo nuorimmainen (tai minä) enää innostua moisesta "sirkushuvista".




Viikonlopuksi ei ole sen suurempia suunnitelmia, joten aikaa jää varmasti ihan vain kotona olemiselle. Aion nauttia tästä(kin) viikonlopusta täysillä ja ensi tunnelmat taidan ottaa jo katsomalla Vain elämää-ohjelmaa. Kaupasta ostin itselleni uuden sisutuslehden, joten eiköhän tässä loppuilta mene tiiviisti sohvalla...peräti leppoisissa tunnelmissa siis...










 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti