maanantai 11. elokuuta 2014

Tästä tämä taas lähtee...


Kesäloman jälkeinen ensimmäinen työpäivä takana ja fiilikset ovat erinomaiset. Tänään oli suunnittelupäivä ja huomenna päästään tekmään oikein sitä perustyötä eli oppilaat aloittavat koulutyönsä. Onneksi tämä viikko on ns. pehmeän laskun viikko eli oppilaat ovat koulussa puolenpäivään asti ja meille jää vielä hyvin aikaa suunnitella tulevaa kouluvuotta.

Kesällä kodin sisustaminen on ollut vähäistä, mutta ehkä tämä tästä taas lähtee. Pientä virittäytymistä on jo havaittavissa...



 
 
Tein tälläisen heräteostoksen Citymarketista viime viikolla. Tämän nähdessäni (ja metsämiehen vaimona) en yksinkertaisesti voinut olla ostamatta. Eikä tämä ollut edes kallis.
 
 
 

 
 
Kotiin tullessani ja ostosta esitellessäni päättelimme miehen kanssa, että printtien suunnittelijat voisivat kyllä käydä jonkun lajituntemis-kurssin, sillä tämä tyynyliina myytiin nimellä Peura, vaikka kuvassa on Saksanhirvi. Meillä on toinenkin eläinaiheinen tyyny, jossa väitetään, että kyseinen sarvipää on poro, vaikka kuvassa on peura. No, on tämä joku sarvipää kuitenkin.
 
 
 

 
 
 
Tämä sarvipää-tyyny saa odotella rauhassa meidän makuuhuoneessa, sillä vaikka työt jo alkoivat, kesä jatkuu mielestäni edelleen. Sisustaminen odottakoon rauhassa hieman syksyisempiä kelejä. Ihan vielä en niitä kuitenkaan kaipaa.
 
 
Nautitaan siis vielä vähän tästä kesästä!
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti