perjantai 8. elokuuta 2014

Sählysynttärit


Eilen kokoontui energinen joukko 8-vuotiaita poikia viettämään poikamme syntymäpäiviä. Nämä olivatkin ensimmäiset ns. kaverisynttärit, jotka sain järjestettäväksi. Aikaisemmin poika on tyytynyt viettämään juhlia vain sukulaisten kesken ja sitten sillä "hömppisporukalla", mutta nyt saatiin tämäkin toive täytettyä.



 
 
Pelipaikka järjestyi omalle työpaikalleni, ihan oikeaan liikuntasaliin. Nämä taitaakin olla niitä harvoja "työetuja", joita voin käyttää (ja kysyin minä vielä erikseen luvan esimieheltäni) ja oli ihan kiva järjestää vähän erilaiset teemajuhlat.
 
 
 
 
 
 
 Joukkueet jaettiin sinisiin ja punaisiin ja kunnon sählypelin tavoin, pojille jaettiin myös suojalasit. Peli pääsi käyntiin ja isäntä sai toimia erotuomarina. Olipa siellä vauhtia ja vaarallisia tilanteita...
 
 


 
 
 
Pelin lopuksi innokkaimmat pääsivät kokeilemaan laukaisutaitojaan rangaistuslaukaus- kisassa. Yksi kavereista oli tuonut maalivahdin suojavarusteet ja muiden poikien kannustamana pari poikaa innostui kokeilemaan lämärien tarkkuutta.
 
 





Sitten olikin vuorossa herkuttelua. Jälleen kerran tyydyin tekemään kakun sijasta "jäätelöhärpäkkeen". Kivana lisukkeena oli tuo tähtisadesuihku, jota pojatkin ihastelivat. Nämä oli kyllä siitä ihmeelliset synttärit, että pojat eivät innostuneetkaan herkuttelemaan. Jäätelöä meni vain muutamalle, sipsejä syötiin vähäsen, karkkeja meni jonkun verran ja limpsaa vain vajaa kaksi pulloa. Olin enemmän kuin hämmästynyt...siis positiivisesti. Ja pojan saamat lahjat olivat tosi kivoja kaikki.
 
 
 
 


Isäntä joutui lähtemään kesken juhlien kokoukseen, joten tämä mieletön energiamäärä piti päästä vielä purkamaan jonnekin. Niinpä lähdimme ulos ja pihalle, jossa oli tuollainen minikenttä. Siinä suurin osa pojista innostui vielä pelaamaan jalkapalloa.




Kahden tunnin synttärit päättyivät siis tänne pihalle. Vanhemmat hakivat hikisiä ja ilmeisen tyytyväisiä lapsiaan pois syntymäpäiviltä. Kaikkein parasta taisi olla se, kun pojat näkivät pitkästä aikaa kesälomien jälkeen toisensa.



Nyt sitten syntymäpäivät on tämän vuoden osalta juhlittu. Meidän pojalla oli siis kolmet (3!) eri synttärit. Nämä viimeisimmät taisivat sittenkin olla ne työläimmät, sillä vaikka ideana tämä tuntui helposti järjestettävältä, oli totuus kuitenkin toinen. Eilinen päivä meni kokonaan juhlia järjestäessä. Tavaroiden vieminen, kahvihuoneen laittaminen tarjoilupaikaksi, salin ylimääräisten tavaroiden roudaaminen ja mitä kaikkea olikaan...ja sitten oli tietenkin jälkien siivous ja tavaroiden roudaaminen takaisin kotiin. Hommaa oli, mutta taisi tuo poika olla kuitenkin tyytyväinen elämänsä ensimmäisiin kaverisynttäreihin ja sehän tässä oli tärkeintä. Ensi vuonna (toivottavasti) jotain muuta "helpompaa" (esim. keilahalliin tai uimahalliin) ja ehkä vähän vähemmän... mutta onneksi siihen on vielä vuosi aikaa. Nyt tämä äiti hengähtää... huh, huh.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti