torstai 21. elokuuta 2014

Elämäni aakkoset


Monissa blogeissa tämä on ollut yhtenä postausaiheena ja minäkin päätin ryhtyä kokeilemaan tätä kirjainleikkiä. Johonkin kirjaimeen voi tulla useampikin asia, mutta haitanneeko tuo mitään. Eli seuraavaksi vähän "Satumaista ajatuksenjuoksua"...



A:
 
 Arki. Pääsääntöisesti sitä parasta elämää.
Alvar Aalto: Suunnittelija, jonka tyylistä pidän edelleen.
Avioliitto: Minulle "pyhä asia". Yksi elämäni tärkeistä asioista, lapsen ja A niinkuin aviomiehen lisäksi.






B:
 
Bloggaus. Mieluinen harrastus
 
 
C:
 
Citroen C3, luottoautoni jo muutaman vuoden ajan.
 
 
 

 
D:
 
Desing. Kotona meillä on muutamia desing-esineitä. Haluaisn panostaa tähän enemmänkin jossain vaiheessa.
 
 
 
E:
 
Lapseni etunimen ensimmäinen kirjain. Tärkein ja rakkain asia elämässäni.
 
 
F:
 
Fiilistelijä. Otan ilon irti pienistäkin asioista
Fazerin suklaa: Heikkouteni, salmiakin ohella.
 
 
G:
 
Google. Tarpeelinen hakukone niin työssä kuin vapaa-ajallakin.
 
 
H:
 
Huumori. Sitä pitää olla elämässä, ettei se menisi liian totiseksi.
 

 

 
I:
 
Ideointi. Meikäläisen jatkuva olotila. Aina jotain pientä projektia ja ideointia mielessä. Kaikki eivät kyllä ehdi toteutusasteelle. Onneksi.
 
 
J:
 
Jääkiekko ja jalkapallo. Lapseni harrastukset, joissa olen väkisinkin mukana.
Juokseminen. Hyvä harrastus itselleni. Valitettavasti minulla vain hyvin kausiluontoista.
 

 
 
 
 
K:
 
Koti. Tärkein paikka maailmassa.
 

 
 

 
L:
 
Laakonpassi. Mökkipaikkamme saaristossa.
Lapsi. Arvokkainta, mitä minulle/meille on luotu tässä elämässä
 
 
M:
 
Matkustaminen. Mukava ladat akkuja välillä muuallakin. 
Meri. Elementti, jonka tärkeyden/hienouden huomasin opiskeluaikanani asuessani muualla.
 
 
 
 

 
N:
 
Naisellisuus. Minulle vähän hankala asia. Olen pitänyt itseäni aina enemmän tyttömäisenä kuin naisellisena tapauksena...vieläkin, vaikka lähentelen jo 50 ikävuotta...!?
 




 
O:
 
Onni ja Onnellisuus. Syntyy pienistä asioista.
Oma aika. Mitä sillä sitten tarkoitetaankin? En kaipaa juurikaan...
 
 
 
P:
 
Perhe. Meidän oma pikku (uus)perhe ja oma lapsuuden perhe. Minulle rakkaita ja läheisiä ihmisiä.
 
 
Q:
 
Q-hulluutta esiintyy ajoittain. Silloin nukun huonosti ja pinna on kireällä.
 
 
R:
 
Rakkaus on "elämän valo". Ihana tunnetila ja monimuotoinen.
 
 
 
S:
 
Sisustaminen. Lempipuuhaani. Päätyöni vastapaino. Jatkuvaa ideointia ja suunnittelua.
 
 
 
 

 
T:
 
Talvi. Lempivuodenaikani. Olen myös syntynyt talvella, joulu aatonaattona. Tunnustaudun myös "jouluihmiseksi".
 
 
 
U:
 
Unelmia...ja haaveita. Niitä täytyy olla aina elämässä. Vaikka edes hitusen.



 
 
 
V:
 
Virkkaaminen. Minulle mieluinen käsityömuoto.
Villasukat. Melkeinpä aina jalassa. Kesät talvet.
 
 
 
W:
 
www. Käyn aika paljon netissä ja luen mielelläni muiden blogeja.
 
 
X:
 
"Tuntematon tekijä". Vaikuttaa elämässä.
 
 
 
 
 
 
Y:
 
Ystävät. Ne "harvat ja valitut". Tuntuu, että meikäläisellä on liian vähän aikaa heille.
 
 
Z:
 
ZZZZZZZzzzzz. Nukkuminen on minulle tärkeätä. Lapsen myötä tilanne on hieman muuttunut...Päiväunet nukun aina,  kun on vain mahdollista.
 
 
Å:
 
Åbo (ruåtsin kielellä). Isompi (melkein) naapurikaupunki tässä lähellä. Siellä tulee käytyä vain luvattoman harvoin.


 


 
Ä:

Äiti. Oma ihana äitini. Itsekin saan kunnian käyttää tätä nimitystä. On hienoa olla äiti!


 
Ö:

Ötökät. Niitä en erityisemmin rakasta, enkä myöskään pelkää. Erityisesti paarmat ja hyttyset kuuluvat ärsyttävimpien ötököiden joukkoon.




ÖÖÖÖÖÖÖööööö  - siinä taisikin tulla kaikki!
 
 
 


Tämän tekeminen olikin yllättävän helppoa ja kuva-arkistoistani satuin löytämään sopivasti kuvia. Tämän postauksen asiat tulivat vaivattomasti ja juolahtivat melkeinpä heti mieleeni. Voi olla, että joku toinen kerta tulisi ihan muita asioita. Tällä kertaa kuitenkin näin.
 
Kokeilkaapa tekin. Tätä oli hauska tehdä!


 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti