keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Peliaika



Mökkeilyyn kuuluu ehdottomasti yhdessä oleminen, tekeminen...ja pelaaminen. Vaikka täällä välillä aikuiset tekevät ns. omia hommia, aina löytyy aikaa myös pelien pelaamiseen.



 
 
Menneellä viikolla kävimme pojan kanssa täydentämässä mökin pelivalikoimaa. Alustavat suunitelmat oli tehty jo kotona ja ostosten tekeminen oli helppoa.
 
 
 



 
Mukaan tulivat Kimble, muistipeli ja UNO-pelikortit. Näillä pitäisi aika saada kulumaan leppoisasti sadepäivinä... ja muutenkin.
 
 



 
Nämä pelit valikoituivat osittain myös niin, että niitä olisi aikuisenkin mukava pelata eikä pelit saaneet olla myöskään liian vaikeaselkoisia perheen nuorimmalle.
 
 
 


Pelejä on pelattu vaihtelevalla kokoonpanolla ja ainakin tässä vaiheessa voin sanoa, että olen muistipelissä suvereenisesti meidän perheen kehnoin. Häviäminen tekee välillä tiukkaa nuorimmaiselle, mutta melko pian pettymys vaihtuu iloiseksi nauruksi.




Samalla pelinostoreissulla ostimme myös muutamia ulkopelejä  (tennis ja tarrapallo) ja terassimme on kummallisesti muuttunutkin pelikentäksi. Aurinkoisten ja lämpimien kelien puute ei harmita näissä mökkiolosuhteissa, kun ajanvietettä löyttyy vähän joka lähtöön. Ja tuleehan tuolta TVstä AINA jalkapalloa...ainakin meidän TVstä...



Ja täällä tihuttaa vaihteeksi vettä ja lämpötila huinii +13 asteessa...huh, hellettä!!!




2 kommenttia:

  1. Ja piiiitkästä aikaa lueskelin blogiasia ja oletpas ja olettepas olleet ahkeria :)
    Komiat raput ja laudoitus rappujen jatkeena (en muista niitä nähneeni ennen). Kiva keittiön uusi "kenkähylly" - mistä moisen löysit? Olisi melkoisen kiva meillekin. JA kyllä oli hienon ja hyvän näköistä valkosuklaakakkua. Olis kelvannut mullekin ;)
    Jolhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hejsan vaan Jolhe!
      Aika monesta ahkeroinnista tuo miespuolinen ansaitsee kiitoksen. Meillä kun tämä menee niin että minä suunnittelen ja mies toteuttaa (välillä pitkin hampain) hiljaa muristen. Keittiön kenkähyllyn ostin alennuksella ihan JYSKistä. Tuo valkosuklaakakku muuten elää viimeisiä hetkiä täällä mökillä, makeutensa puolesta ollut "kestotavaraa". Pidän mielessä sinut, kun seuraavaksi tarvitsen jonkin koemaistajan, sinulla kun oli muita velvollisuuksia viimeksi. Kiva, kun joku viitsii välillä kommentoida tänne. On ollut vähän hiljaiseloa kommentointipuolella... Mutta me treffataan viimeistään tiistaina... Loman jatkoja sinne! T: Salhe ;)

      Poista