perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kahvilla Kartussa


Miehellä viimeinen lomaviikko ja lähdimme kaupungin kuumaa hellettä mökille pakoon. Poika sai luokkakaverinsa mukaan kahdeksi kokonaiseksi päiväksi. Ohjelmaa löyty omasta rannastakin, mutta yhtenä iltapäivänä lähdimme naapurisaareen jäätelölle ja kahville.




Karttu niminen paikka sijaitsee Reksaaressa, Rauman saaristossa. Meidän mökiltä on vain muutaman minuutin matka tänne ja kaupungista järjestetään kyseiseen paikkaan yhteiskuljetusta veneettömille .
 
 
 

 
 
Täällä on vanha kalastajatorppa, jossa nykyisin toimii kahvila. Tämä on auki vain ns. kesäsesongin ja ainakin meidän vierailupäivänä täällä oli mukavasti ihmisiä.
 
 
 



Täällä voi tarvittaessa myös syödä. Ruokalistalla oli meidän käydessä lohikeittoa ja saaristolaisleipää. Omistajavaihdoksen jälkeen ilme oli myös raikastunut ja siistiytynyt.
 
 
 
 



Ja koska meren äärellä ollaan, sisustukseen oli tuotu kivoja yksityiskohtia ympäröivän teeman mukaisesti.
 
 
 


Torpan tupa toimii myyntipaikkana. Kahvin ja muun virvoittavan juoman lisäksi täällä oli myytävänä hieman sisustustavaraa vaikka kotiin tai mökille vietäväksi.
 
 
 



Kahvit ja jästkit halusimme nauttia ulkona. Mainittakoon erikseen, että oli todella mukava juoda kahvi pahvimukien sijaan oikein posliinimukeista.
 
 
 


Alueella löytyy mukavasti touhuamista lapsille ja uimaranta on myös lapsiystävällinen. Olen myös siinä luulossa, että sauna lämmitetään päivittäin... tekemistä löytyy varmasti ihan koko päiväksi, sillä saaresta löytyy vielä mukavana lisänä luontopolku.
 
 
 
 
 
 
Lähtiessämme Kartusta nappasin kuvan vielä isolle laiturille päin, jossa on vanha verkkovaja. Viime kesänä tässä toimi myös myyntipaikka, mutta tänä vuonna siinä ei ole toimintaa, vaan myynti hoidetaan päärakennuksesta.
 
 

 
Verkkovajan seinään on jätetty rekvisiitaksi vielä vanhoja rysiä ja verkkoja kertomaan paikan (ja Rauman saariston) historiasta.
 
 



Ja vielä päätaloa vastapäätä olevasta pihaliiteristä tuli napsittua tämä kuva...kun vanhat ovet ovat vain niin hienoja.
 
 
 
 
Kaiken kaikkiaan Reksaaren Karttu on hyvä vaihtoehto perinteiselle uimarantapäivälle...ja taatusti idyllisempi. Suosittelen  lämpimästi käymään, jos liikutte täällä päin.



Tänään olisi tarkoitus jatkaa "saaristoseikkilua" ja suunnitelmissa olisi rantautua vain johonkin saareen ja viettää siellä lämmintä kesäpäivää. Kenties jo niitä viimeisiä helteisiä...




 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti