sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivänä 2014


Tänään on vietetty hieman ohjelmallisempaa äitienpäivää. Aamulla kävin muistamassa ja onnittelemassa omaa äitiä pikaisesti, sillä mies oli järjestänyt yllätysohjelmaa. Aamupäivällä lähdimme entiselle varuskuntasaarelle äitienpäivälounaalle.







Merimatka tehtiin ns. yhteysaluksella ja sää oli mitä parhain.
 
 



 
Linnakesaari ei ole enää ollut armeijan käytössä vuosiin. Nykyisin tänne pääsee joko omalla veneellä tai näillä yhteysaluksilla. Merimatka kestää n. puoli tuntia, ainakin hyvällä kelillä.
 
 
 
 

 
Alueella on eri aikakauden kasarmirakennuksia. Remonttejakin on tehty, mutta osa rakennuksista on päässyt myös ränsistymään. Ruokailu oli järjestetty entisessä ns. rättivarastossa, joka on rempattu viihtyisäksi ruokapaikaksi.
 
 



Saarella oli tarjolla seisova pöytä, jossa oli monenlaista syötävää. Tunnelma oli leppoista ja mukavaa.




 
 
 
Ruokailun jälkeen kävelimme saarella ja pääsimme katsastamaan mm. isoa tykkiä ja kiipesimme myös vanhaan valvontatorniin.
 
 

 
 
Paluumatkalla minäkin tarkenin istumaan yhteysaluksen kannella.  Paluumatka taittui aurinkoisessa ja raikkaassa meri-ilmassa. Äitienpäiväretkeemme kului aikaa n.neljä tuntia ja oli oikein mukava ohjelmanumero tälle päivälle.
 
 
 
 
Iltapäivällä kävimme vielä siskoni pojan luona äitienpäiväkahvilla. Sinne oli kokoontunut lähisuku ihastelemaan siskonpojan hulppeaa keskustan kaksiota, johon hän oli muuttanut tyttöystävänsä kanssa  pari viikkoa sitten.
 
 
Tämän päivän osalta tuntisuunnitelmien teko jäi alkuiltaan ja ehdin vielä tekemään päivän päätteeksi kävelylenkin. Viikonloppu hurahti ehkä hieman liian nopeasti. Tulevalla viikolla työpäivät venyvät muutaman päivän osalta normaalia pitemmäksi ja seuraavanakin viikonloppuna on ohjelmaa. Ei siis vapaa-ajan ongelmia, ainakaan täällä.
 
 
 
 
 
 
 
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti