maanantai 14. huhtikuuta 2014

Energiatason nousua


Viikonloppu meni pääasiallisesti levätessä. Toista viikkoa jatkunut flunssa muutti "taudin kuvaa" ja loppu viikosta olin totaalisen tukossa. Päätinkin, että viikonlopun otan rauhallisesti. Tänään on ollut havaittavissa jo pientä muutosta olotilassa. Ainakin energiatasoni on nousemaan päin.




 
 
Työpäivän jälkeen jaksoin touhottaa ihan "täpöllä". Kävin kaupassa, tein ruokaa, viikkasin puhtaat pyykit kaappiin ja laitoin uuden koneellisen pyörimään. Lisäksi sain soitettua ajan kesärenkaiden vaihtoon (parempi myöhään kuin ei milloinkaan!). Syömisen jälkeen tartuin vielä imurin varteen ja tein sellaisen pikaimuroinnin ympäri taloa. Ei nyt ihan huono maanatai tälläiseltä toipilaalta.
 
 
 



 
Viikonloppuna havahduin, että pääsiäsinen on jo aivan lähellä eikä meillä tänä vuonna ole kasvamassa minkään valtakunnan ruohoa. Eilen hain varastosta useamman vuoden virpomisoksat ja asettelin ne kukkamaljakkoon. Mahtaakohan siinä olla meidän tämän vuoden pääsiäiskoristelut...?
 



Seuraavat kolme viikkoa mennäänkin työn puolesta ns. lyhennettyä viikkoa. Pääsiäinen lyhentää kahta työviikkoa ja sen perään vietään vielä vappua. Veikkaanpa vaan, että tämä kevät menee jälleen nopeasti ja minulle tulee se perinteinen "lukuvuosistressi".



Nyt ulkona paistaa aurinko ja mieliala on korkealla. Latinos-jumppa jää flunssan takia tänään (jälleen) välistä, mutta jospa sitä alkaisi tästä vähitellen parantua. Tämän päivän "saldoon" olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen. Lisää tälläisiä päiviä!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti