sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Uusi kahvikapselituttavuus


Joillekin  useille "hittikodinkoneille" käy niin, että alkuinnostuksissaan niitä käyttää jatkuvasti. Sitten tulee kyllästyminen ja kyseinen aparaatti siirretään muiden saman kohtalon läpikäyneiden joukkoon, yleensä jonkin kaapin perukoille. Näin on käynyt ainakin meidän kahvikoneelle.







 
Pitkästä aikaa kaivoin kahvikoneen esille muutama viikko sitten, kun "Hömppisäidit" (oli joukossa yksi isäkin!) tulivat meille. Prismassa käydessäni ohitin kahvihyllyn ja bongasin sieltä minulle uuden kahvikapselituttavuuden : Latte Macchiato Vanilla. Tätähän piti ehdottomasti päästä kokeilemaan!
 
 
 
 
 



Onneksi kone on melko helposti otettavissa esille eikä käyttö ole vaikeata. Tänään ajattelin tekaista kunnon kahvit sunnuntain kunniaksi. Kahvikupposeen laitoin vähän ekstraa ja otin vielä kakkujen ja leivosten koristeluun tarkoitettuja suklaarouheita...
 
 





Ja kyytipojaksi vielä muutama korvapuusti ja kahvinautinto oli taattu...suosittelen, nams!
 
 
 


 
 

Maistuis varmaan sullekin!
 
 
 
Viikonloppu alkaa olla ns. paketissa. Lauantai meni nauttiessa (yksin)olemisesta, kun miehet olivat katsomassa jääkiekkopeliä. Tänään olimme koko perhe pojan ensimmäisellä pelimatkalla, naapurikunnassa (matkaa huikeat 15 km!). Ensimmäsiseksi pelireissuksi juuri sopiva :) Paikan päällä pojat pelasivat kaksi peliä ja molemmista tuli voitto. Eikä tainut poika saada vielä pelaamisesta tarpeekseen, sillä pelaaminen näyttää jatkuvan täällä vielä pihapelinä. Tänään olisi vielä sauna ja iltatoimet päälle.
 
 
 
Maaliskuun viimeinen viikko pyörähtää käyntiin hieman sekalaisissa tunnelmissa. Seuraavana viikonloppuna pojalla on viho viimeinen jääkiekkoturnaus ja setäni hautajaiset. Tiedossa siis iloa ja surua; elämän koko kirjoa...


 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti