sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vessaromantiikkaa


Siivousinnostuksissani  jouluiset/punaiset tekstiilit saivat siirtyä pois. Vaihdoin vessan  tähtivalo-maton vähän romanttisempaan pitsimattoon.


 
 
Tämä matto oli aikoinaan makuuhuoneessa, mutta oli sinne auttamattomasti liian pieni. Niinpä se on saanut uuden paikan vessasta.
 
 



Se on ollut vessaan hieman liian iso, mutta viime pesussa matto taisi hieman kutistua ja nyt se on juuri sopivan kokoinen. Matto on ollut helppohoitoinen, koska sen voi pestä pesukoneessa ihan "normaalisti", ei siis vaadi mitään pesulassa käyntiä.
 
 
 
 


Maton tein jo kauan sitten ja sen jälkeen ajattelin, että voisin tehdä isommankin maton, mutta virkkausinspiraationi on ollut hukassa jo jonkin aikaa. Sitä odotellessa.
 



 
 
Pitsimaton myötä vessaan tuli hieman maalaisromantiikkaa ja sinne tuo matto sopii kyllä hyvin. Vessan seinät ovat vaakapaneloidut ja sen tyyli poikkeaa meidän asunnon muusta tyylistä juuri sopivasti. Lisäsin tänne jotain muutakin "vanhaa", mutta siitä ehkä seuraavassa postauksessa.
 
 
 
Meillä nautitaan nyt talvesta. Täällä on pakkasta sellaiset 10 astetta ja samoja pakkaslukemia on luvattu jatkossakin. Nyt voisi olla toivetta, että pääsisi käymään mökillä jäitä pitkin vielä tämän talven aikana. Tosin se vaatisi kunnon pakkaskautta. Toivo elää!
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti