torstai 30. tammikuuta 2014

Tavallinen torstai


Tavallinen arki on sitä parasta! Niinkuin esimerkikisi tänään. Ei mitään ihmeellistä eikä erikoista. Töissä on ollut mukavaa ja kotonakin on rauhallista. En valita.




 
 
Mies on ollut tiistaista lähtien työreissulla ja olemme olleet pojan kanssa kahdestaan. Tuo "jälkikasvu" on jo niin iso, ettei häntä juurikaan tarvitse "paapoa". Kavereita ja tapahtumia on tasaisesti ja välillä nautitaan ihan vain kotona olemisesta.
 
 
 


 
Viikko on mennyt taas vauhdikkaasti eteenpäin. Huomenna on jo perjantai!  Varsinaista kiirettä meillä ei ole ollut, mutta ohjelmaa kylläkin...
 
 


 
 
 
Vanhemmiten minusta on tullut enenevässä määrin kotihiiri. Mitä vähemmän minun täytyy olla kotoa pois, sitä parmpi minulle. Ja tällä hetkellä nautin siitä, että ei ole mitään ylimääräistä ohjelmaa. On tätä ihan tavallista arkea vain.
 
 
 

 
 
 
Eikä tämän postauksen kuvat liity mitenkään aiheeseen, mutta kuvia selatessani huomasin, että tälläiset kuvat ovat jääneet kokonaan julkaisematta. Sain tämän kauniin keksikulhon joululahjaksi ja siitä lähtien olen pitänyt sitä ruokahuoneen senkin päällä koristeena ja kauniina käyttöesineenä.
 
 
 
 
Pesukone piippaa ohjelman päättymistä pesuhuoneessa ja ruokaakin pitäisi ruveta "taikomaan". Tavallisena torstainakin pitää suorittaa näitä ihan tavallisisa  kotihommia. Ja illalla ajattelin katsoa pitkästä aikaa TV:tä (vaikkei sieltä mitään järkevää tulekaan) ja ehkä aloittelen neulomaan uutta sukkaa. Löysin nimittäin lähikaupastamme mielenkiintoista sukkalankaa. Ehkä vilauttelen sitä täällä blogissakin.
 
Mutta nyt niihin arjen askareisiin...
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti