torstai 15. elokuuta 2013

Säätämistä

Tämä koulunaloitus on aiheuttanut meillä pientä säätämistä, lähinnä äidin ja isän aikataulujen sovittamisessa. Meillä on hieman ongelmallisia nämä aamut, kun minun pitäisi olla töissä viimeistään kahdeksalta ja pojan koulu alkaa ainakin nyt aluksi joka aamu 9.15. Isännällä ei varsiaisesti ole työaikaa, mutta on päiviä, jolloin hän lähtee jo aikaisin aamulla liikenteeseen ja välillä hän on kotona pitempään.

Tänäänkin soviteltiin ja ihmeteltiin ensi viikon päiviä, kun alkuviikosta isäntä on pois ja loppu viikosta minä. Ja vaikka tuo lapsi sanoo olevansa jo iso, ei hän kuitenkaan niin iso ole, että pystyisi olemaan tuntitolkulla yksin...enkä edes halua, että hän joutuu olemaan yksin kotona pitkiä aikoja.

Tämä äiti on kyllä ihmeissään, kun yks kaks minun lapsesta olisi pitänyt kasvaa itsestä huolehtiva lapsi, joka pystyy huolehtimaan oikeaan aikaan kouluun lähtemisestä, repun mukaan ottamisesta, ulko-oven lukkoon laittamisesta ja koulumatkasta. Aika paljon vastuuta pienelle miehelle. Miten lapset ovat ennen selvinneet?  Kyllä vähän hirvittää, mutta eiköhän tämä tilanne ajan myötä rauhoitu ja minä lakkaan hermoilemasta. Kahtena aamuna tuo lapsi on sentään tehnyt koulumatkansa yksin.

Viikko on mennyt lisäksi omien työasioiden säätämisessä. Kotihommat ovat jääneet vähemmälle, kun illat ovat menneet kouluasioita pyörittäessä. Monen vuoden tauon jälkeen olen päässyt päällystämään myös koulukirjoja. Onneksi ekaluokalla kirjoja on vain muutamia.

Ja jotta tämä ei menisi ihan asioiden "mankumiseksi", laitetaan hieman värikkäämpiä kuvia niinkin eksoottisesta paikasta kuin meidän WC.  Meillä kotonahan sisustusväreinä ovat pääasiallisesti musta, harmaa ja valkoinen. Lähinnä tekstiileillä yritän saada näihin neliöihin vaihtelua ja väriä. Niin WC:ssäkin.



 
 
Keinovalo ei ihan tuo oikeata värisävyä, mutta täällä vaihdoin vähän väriä tillalle.
 
 
 



Pieni tila ( 1 x 2 metriä) on hyvin haasteellinen kuvata . Tämäkin kuva on jo otettu eteisen puolelta.
 
 
 



 
Ja viimeisin kuva WC-pytyn päältä. Tässä vaiheessa mies pyöristeli jo päätään ja tokaisi, että minä otan seuraavaksi kuvan varmaan pöntöstä...no, en nyt sentään!


Todettakoon vain tähän lopuksi, että kyllä väriä saa olla elämässä - vessassakin muualla kuin pöntön reunoilla :)



Huomenna jo perjantai ja viikonloppu edessä. Eläköön viikonloput!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti