perjantai 2. elokuuta 2013

Päivä Särkäniemessä

Eilen meidän perhe yhdisti työn ja huvin. Lähdimme koko perheen voimin Tampereelle, Särkäniemeen. Päivällä mies kävi tekemässä työkeikan Tampereen keskustassa ja tuli sitten takaisin meidän kanssa huvittelemaan. Kätevää!!!

Seuraavaksi muutamia kuvia päivästä.





 
Sää ei näyttänyt aluksi lupaavalta ja olinkin varautunut sadepäivään. Repussa oli pojalle sadetakki ja meille aikuisille kertakäyttösadetakit. Ja hyvä, kun olivat mukana. Tampereella ei satanut lainkaan! :)
 
 
 


Pojan ehdoton lempipaikka on pelihalli ja täällä tuli vietettyä aikaa useammankin kerran...ja kolikoita meni.
 
 
 


 
MotoGee oli ehkä päivän ehdoton ykköslaite. Hurjaa menoa, jota poika oli jo edellisellä reissulla haikaillut. Nyt hän uskaltautui kyytiin ja kokemus oli ollut hieno (ja äitiä hirvitti katsoa vierestä)
 
 





Pitihän MotoGeen jälkeen ikuistaa hurjapää ihan oikeiden moottoripyörien kanssa.
 
 




Vietimme aikaa myös aidossa Angry Bird-puistossa. Kiva paikka.
 
 




Pelkästään kiipeilyteline oli jo hieno kaikessa "monimutkaisuudessaan".
 
 


 
 
Ja pääsihän sitä kokeilemaan isolta kosketusnäytöltä myös varsinaisia AB-peliä.
 
 
 
Päivän päätteeksi vierailimme vielä Koiramäessä. Aivan upea paikka ja napsin sieltä sen verran kuvia, että teen siitä ihan oman postauksen. Siellä ei hehkuteltu huimilla härveleillä vaan ihan aidoilla elämyksillä. Kivalla tavalla lapset saivat tutustua Koiramäen hahmojen ja paikkojen kautta esim. entisaikojen elämään ja aitoihin eläimiin. Aikuiset taisivat ihastella hienosti toteutettua miljöötä ja kivoja yksityiskohtia. Mutta tästä paikasta juttua/kuvia myöhemmin...ehkä jo huomenna.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti