lauantai 13. heinäkuuta 2013

Juhlasta juhlaan


Meillä on juhlasesonki parhaimmillaan. Tänään juhlistettiin pojan syntymäpäiviä ja huomenna pitäisi olla kolmessa rippijuhlassa, mutta yhteen vain ehditään juhlimaan kunnolla. Muut kaksi sijaitsevat vielä eri paikkakunnilla eli osallistuminen näihin juhliin olisi melkoisen hankalaa.

Tänään juhlistettiin kuitenkin pojan syntymäpäiviä ihan vain sukulaisten kesken. Lahjatulva oli hyvin lego-painotteinen , mutta oli lahjojen joukossa sentään uusi pyyheliina ja Afrikan tähti-peli. Poika itse oli hyvin tyytyväinen saamiinsa lahjoihin.


Tänä vuonna poika oli itse saanut suunnitella tarjoilunsa, siksi tarjonta olikin hyvin makeanlainen. Kaupassa ollessamme syntymäpäiväteemaksi hahmottui Angry Birds, vaikka aluksi olinkin ajatellut vain jotain väriä. Mutta pojan ideoilla mentiin siis tämä juhla. Tässä muutama kuva juhlasta.






Tarjoilu oli ehkä hieman painottunut makeanlaiseksi.  Suolaiseksi tarjoiluksi poika kelpuuttu vain Tuc-keksit... minä sain ujutettua tarjoilun puolellle vielä kotitekoisia pizzanpaloja.
 
 




Kakun tekemisessä sorruin valmiskakkuihin. Tämä löytyi kaupan kylmäkaapista ja tuunasin sitä hieman kermavaahdolla ja numerokynttilällä.
 
 
 




Tässä kuvassa molemmat pikkukakut. Tuon possukakun muokkailin prinsessakakusta, marsipaanipötköistä sekä lakritsista. Poika oli hyvinkin iloinen aikaansaannoksesta, mutta ihan kondiittoria minusta ei näillä näytöillä taida vielä tulla...?!!
 






Koska teeman oli "vihaiset linnut", puhaltelin edellisenä iltana näitä ilmapalloja ja askartelin vielä värikkäitä viirejä oviaukkoihimme. Näistä viireistä en valitettavasti saanut kunnon kuvaa. Aikaisempina vuosina en olekaan mitenkään erityisemmin koristellut taloa, mitä nyt tänä vuonna näin innostuinkin! Ehkä tuo estetiikkapuoli on vähän vahvempaa meikäläisellä kuin tuo tarjoilun keksiminen/tekeminen.
 
 
 
 



Koska oli juhlapäivä, halusin käydä teettämässä pöytään kukkakimpun. Tämän tuli ainakin jollain tavalla sopia päivän teemaan ja kimpun väriksi valitsinki tuon "possunvihreän". Pöytäkynttilät noudattivat tätä samaa vihreä sävyä.
 
 

Näiden syntymäpäivien suunnitteluun ja toteutukseen sain uhrattua kokonaiset kolme päivää (siivous, tarvikkeiden hankinta, koristelu ja tarjoilun tekeminen). Lopputulos ei nyt ollut uurastuksesta huolimatta mitenkään "henkeäsalpaava" ja kauhulla odotankin niitä myöhemmin mahdollisesti tulevia rippi -ja valmistujaisjuhlia. Tällä seitsemän vuoden kokemuksella (ja taidolla) taidan ruveta ulkoistamaan näitäkin juttuja. Päivän kun oli ns. emäntänä, en ehtinyt juurikaan seurustelemaan vieraiden kanssa, saatikka ottamaan valokuvia. Juhlien alussa sain räpsäistyä muutamat kuvat sieltä täältä ja koko ajan tuntui olevan pieni kiire.

Mutta nyt juhlat ovat ohi ja itse sankari on jo unten mailla. Tässä alkaa itsekin olemaan ns. valmista kauraa.Tiskikone lopetti juuri pesuohjelmansa eli nämä juhlat saatiin tällä erää "pakettiin". Huomenna edessä siis uudet juhlat. Onneksi nyt saa nauttia vieraana olemisesta ja tarjoilusta ilman sen suurempia paineita.

Ja nyt "pehkuihin"...










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti