tiistai 30. heinäkuuta 2013

Jääkaapin ovi


Tänään ajattelin esitellä niinkin eksoottisen sisustukohteen kuin meidän jääkaapin oven. Mielestäni kotien jääkaappien ovet ovat mielenkiintoisia. Ne kertovat talon asukkaista/perheestä aina jotakin. Niinkuin tämä meidänkin jääkaappi.





 
Meidän  (ja varmasti monen muunkin ) jääkaapin ovi on samalla myös muistitaulu. Tälläistä kirjavaa lippusta ja lappusta täynnä; on Särkäniemen esitettä, koulunaloituskirjettä, ystävänpäiväkorttia, alennuskuponkeja jne.
 






Jääkaappimagneetteja on kertynyt vuosien takaa. Esimerkikisi tuo oluttuoppi on meikäläisen villeiltä (?!) nuoruusvuosilta ja vaikka se ei ole edes kaunis, en ole raskinut heittää sitä pois. Sininen lappu muistuttaa, että matot pitäisi hakea jo pois pesulasta...
 
 
 



Jääkaapin oveen on alkanut kerääntyä myös matkamuistoja ulkomailta. Keräämme ovimagneetteja jokaiselta reissulta. Eli tässä muitot Kap Verestä ja Legolandista.
 
 
 

 
 
Ei tämä ovi ole kovinkaan sisutuksellinen tai kaunis, mutta toimittaa muistitaulun virkaa oikein hyvin. Silloin tällöin teen pientä lappujen karsimista. Oven ulkoasu on jatkuvasti muutoksessa uusien ja poistuvien lappujen myötä. Ehkä sitä voisi harkita jo ihan oikean muistitaulun "perustamista". Minulla olisi jo muutama vaihtoehto odottamassa ripustamista. Se vasaran käyttäjä vain puuttuu...
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti