lauantai 25. toukokuuta 2013

Siivouspäivä

Tässä kuussa on ollut sen verran haipakkaa, että siivous on jäänyt väkisinkin vähän vähemmälle. Tänään jaksoin kuitenkin käydä huushollin imurin kanssa läpi. Muutama ikkuna tuli ohi mennen (?!) pestyä sisäpuolelta ja vaihdettua niihin verhot, mutta niistä teen sitten ihan oman postauksen.


Tuoreita kukkia on kiva ostaa ja laittaa esille siivousurakan päätteeksi.
 
 


Ostin Prismasta kaksi kimppua Leijonankitaa. Lähdin kyllä hakemaan jotain keltaista kimppua, mutta tarjonta oli vähäistä. 
 
 

 
En ole ennen näitä ostanutkaan kotiin. Onkin mielenkiintoista nähdä, minkälaiseskisi kimppu tulee, kun kukat aukeavat oikein kunnolla...
 
 



Kauniita ovat nämäkin.






Prismasta ostin pojalle myös kesävaatteita ja tarttui sieltä mukaan jotain itsellekin.


 

Sisustuslehti, jonka mukana tuli Tupla-suklaapatukka. Siivouspäivän kahvihetki kului mukavasti suklaan ja lehden parissa - hyviä molemmat.
 
 

Taitaapi olla niin, että  tämä maamo lähtee lähiaikoina ostamaan itselle uutta tietokonetta. Sen verran tämä masiina on jo hidastunut, että minulla alkaa mennä hermot... joten kuten vielä toimii, mutta aika paljon myös "tökkii". Ensi viikko kuitenkin vielä mennään ohjelmoidusti eli uutta konetta ehdin katsoa vasta lomalla.Taidan joutua kärvistelemään vielä hetkisen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti