torstai 9. toukokuuta 2013

Pientä päivitystä pihalta

Kevään edetessä on ehditty myös pihan puolelle. Siellä ei nyt mitään suurta ja ihmeellistä ole tapahtunut, mutta jotain kuitenkin on saatu aikaiseksi.




Viime viikonloppuna ahersimme miehen kanssa ulkotöissä. Mies tyhjensi rännejä ja minä olin haravan varressa. Etupihallamme olevassa kiviasetelmassa olleet ja "ikiruskeiksi" tulleet timanttituijat saivat viimeisen kyydin kaatopaikalle. Kivien ympäristöä siistittiin muutenkin. Viime syksynä jäänyt risu-/lehtikasa lähti isännän toimesta myös jatkokäsittelyyn...
 
 
 

Ja ihmeellisesti näkymä siistiytyi! Kivien viereen olen hankkimassa ikivihreitä, mutta mitään suurempaa kukkapenkkiä en ole tähän kehittelemässä. Penkissä olevat kuunliljat eivät ole myöskään vielä "heränneet".






Pihakalusteet pääsivät myös ulos. Viime kesänä piharemontti aiheutti sen, että vain tuolit ( 2 kpl) päätyivät terassille, muut kalusteet majailivat kellarissa. Viime kesän innoittamana olen ajatellut pintakäsitellä nämä uudestaan. Katsotaan mitä näistä vielä tehdään...





Isäntä kalusti terassin hyvin miesmäiseen tyyliin: kalusteet ovat aivan keskellä terassia! Minun sisustusratkaisuni olisi ollut aivan toisenlainen. Antaa nyt terassin olla näin, koska terassin rakentaminen on vielä vähän vaiheessa (=kesken).
 
 
 


Talviset asetelmat siivosin jonkin aikaa sitten pois ja nyt nämä kori ja ruukut odottavat istustuinspiraatiota. Viime keväänä istuttamassani hortenssiassa ei näy vielä elämää. Olenkohan onnistunut leikkaamaan sen kuoliaaksi? Nähtäväksi jää.
 
 

 
 
Vähän minun tekisi mieleni maalata /käsitellä nuo terrakotan väriset ruukut muun väriseksi, mutta katsotaan nyt. Pari muuta asiaa täytyy ratkaista ensin.
 
 
 
Piha on siis siistitty talven jäljiltä. Eilen isäntä haravoi vielä kadunpuoleisen nurmikkoalueen. Siellä oleva istutusalue odottaa myös pientä päivitystä. Se jäi viime syksynä myös "vähän vaiheeseen", niinkuin moni muukin asia tässä huushollissa. Piha saa jäädä odottamaan kesälomani alkamista. Jos sitten saisi taas jotain näkyvää aikaiseksi.
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti