perjantai 26. huhtikuuta 2013

Perjantaiostoksia

Työviikko on taas takanapäin. Tänään kävin ostamassa isännälle syntymäpäivälahjan ja samalla tuli ostettua vähän muutakin.




Poika tarvitsi (jälleen) uudet saappaat, kun edelliset ovat jääneet pieniksi ja kenkäosastolta löytyi muutakin lapselle.
 



Tämä äiti tuntuu hurahtaneen tennareihin. En vain voinut olla ostamatta näitä. Varsinkin kun nämä eivät olleet edes kalliit.
 



Ja varsinkin, kun nämä olivat vielä Angry Birdsit. Minä taisin olla enemmän innoissani kuin poika.
 
 
Ostin minä itsellenikin kaikkea tarpeellista, kuten esim. pölynimurin suulakkeen (rikki menneen tilalle), pölypusseja, mikroaaltouunin kuvun... ?!!!
 
 
 

...ja uuden astiapyyhkeen keittiöön. Tämän ohi en voinut todellakaan mennä, kun näin sen kaupassa esillä. Värimaailma sopii just eikä melkein meidän keittiöön.
 
 
 


Ripustin pyyheliinan hetkeksi tiskialtaan alapuolelle, mutta vain kuvauksen ajaksi. Eihän tätä raaski edes käyttää.
 

 
 
Kuosi on minusta todella kiva. Samaan sarjaan (jonka nimeä en muista) kuuluu myös mukeja, lautasia, kippoja ja pikku purkkeja. Meinasin vielä ostaa yhden kannellisen purkin sokerikoksi, mutta himmasin loppumetreillä shoppailuintoani.
 
 
Nämä "itselle" ostamani tavarat eivät nyt ole kovinkaan henkilökohtaisia, mutta totuuden nimessä täytyy sanoa, että kyllä imuroiminen on paljon mukavampaa uudella kuin rikkinäisellä suulakkeella ja uusi mikroaaltouunin kupu on paljon parempi kuin vanha. Näitä elämän pieniä iloja vain!
 
Vein pojan äsken kaverin luokse leikkimään ja nyt nautiskelen (?) yksinolosta. Illemmalla tiedossa vielä saunomista ja oleilua kotona. Tästä on mukava aloittaa viikonlopun vietto.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti