sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Eteisesittelyt

Talvitamineiden varastoiminen on siinä mallissa, että nyt kehtaan esitellä jo meidän eteiset. Eilen pesin viimeiset talvivaatteet ja talvikengät saivat myös mennä varastoon. Kummasti eteiseen tuli tilaa lisää.




Asumme 60-luvun talossa ja tässä on ollut meidän muuttaessamme vain pieni tuulikaappi sisäovineen eikä ollenkaan säilytystilaa.





Ensimmäisen remontin yhteydessä nappasimme seinän takana olevasta makuuhuoneesta tilaa ja teimme tähän (todella pienen) naulakon. Myös sisäovi sai lähteä ja uusimme myös ulko-oven.
 
 
 

 
Naulakolla on leveyttä sellaisen metrin verran ja syvyyttä n. 70 cm. Tässä on välillä ollut peiliovet, mutta viimeisimmässä remontissa otimme ne pois ja nyt meillä on tällainen avomallinen tila. Toimii näinkin, koska tämä vaatehässäkkä ei näy eteisestä minnekään.
 
 


 
Tilaa ei ole ruhtinaallisesti, mutta on tämä kelvannut tälläiselle pienelle perheelle. Mieheltä olen tilannut tähän seinästä seinään menevän kenkätelineen. Toimitusaikaa ei ole minulle kerrottu.
 
 
Meillä on myös toinen sisäänkäynti talon toisesta päästä, ns. pukuhuoneesta. Tästä eteisetä mennään myös saunatiloihin ja kellariin. Eli tämä on eräänlainen läpikulkupaikka.
 


Eteinen oli alunperin pieni käytävä, mutta ensimmäisen remontin yhteydessä otimme lisää tilaa vieressä sijainneesta "kylmävarastosta". Tässä tilassa meillä on muutama korkea kaappi ja laatikollinen penkki.
 


 
Kuten huomata saattaa pinnat ovat jo vähän pois muodista. Paneelit ovat hienon keltaiset ja laattalattia rustiikkinen. Ei ehkä enää ihan mieluisinta värimaailmaani, mutta menettelee.
 
 

 
Eilen sain siirrettyä eteisestä yhden kenkähyllyn tänne ja nyt "feikki-crocsit" ja lenkkarit ovat sulassa sovussa (siististi) järjestyksessä.


 
 
Verho on alunperin teetetty meidän keittiöön, mutta jonkun sisutuskohtauksen innoittamana kokeilin verhoa tähän oveen ja siinä se nyt on saanut olla.
 
 
Kuten huomata saattaa meillä ei ole ollut mitään kuraeteistä. Tämä tila toimi meillä pikkulapsivaiheessa sellaisena tilana. Kenkätelineen paikalla säilytimme lastenvaunuja ja ihan hyvin toimi sekin.
 
Eteistilat eivät meillä ole todellakaan kummoiset, mutta hyvin olemme pärjänneet. Kenkien ja takkien määrää pyrin aika-ajoin hillitsemään. Pienet eteiset ovat säilytyksen ja siisteyden kannalta haasteelliset, mutta näillä mennään. Näissäkin tiloissa teen silloin tällöin pientä "sisutusfiksausta". Helpoin ja halvin tapa on se siivoaminen!
 
 
 
 
 
P.S. Hups! Nämä kuvat tupsahtivat eetteriin näköjään ilman kuvakäsittelyä. Tekevälle sattuu...
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti