sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

(Siivous)urakkaa

Vihdoin ja viimein sain itseeni ladattu sen verran energiaa ja päättäväisyyttä, että aloitin siivousurakan täällä kotona.  Urakka (=tekemättömien töiden lista) oli paisunut sen verran isoksi, että ajattelin käyttää tähän koko viikonlopun.

Lauantaina vein petivaatteet tuulettumaan ja vaihdoin puhtaat tilalle, pyyhin pölyt, pesin osasta taloa ikkunat (vain sisäpinnat), vaihdoin keittiöstä verhot, imuroin ja vaihdoin olohuoneesta järjestystä. Samalla toin vähän väriä taloon. Ja tulihan niitä kasvatushommiakin tehtyä.



 
Sohva pysyi vanhalla hyvällä paikalla, mutta nojatuoli ja TV-taso vaihtoivat jälleen paikkaa.




Kotimme muutaman (elossa olevan) viherkasvin ryhmitin isojen ikkunoiden eteen omaksi ryhmäksi.
 



Mustat tyynypäälliset vaihdoin keltaisiin.
 




Sama tila ruokahuoneen puolelta kuvattuna. Huom! Lapsen liikennematto kuuluu olohuoneen vakiokalustukseen :)
 
 
 


Ja edelleen samaa kuvakulmaa, mutta eri rajauksella.
 




Nojatuolin viereen laitoin toisen jalkalamppumme. Tässä on hyvä lueskella ja katsoa samalla TV:tä.
 


Tässä ovat ne istuttamani narsissit nyt pöydällä.
 
 
 


Eilen ostamani tulppanikimppu tuli olohuoneeseen siivousurakan päätteeksi.




...ja tietenkin keltaisena.


 


Keittiössä vaihdoin verhot. Keittiökin sai vähän keväistä väriä.
 



Olohuone raikastui kertaheitolla ja järjetyskin tuntuu vaihteeksi toimivalta.


Urakointi jatkuu vielä tänään. Osittain olen sen jo aloittanutkin. WC:t täytyy pestä, pukuhuone imuroida, työ-/pelihuoneessa olisi ikkunan pesu ja verhojen vaihto (sekä pimennysverhon asennusta...). Jos intoa löytyy vielä taidan vaihtaa työpöytäni ja kirjahyllyjen paikkaa. Vaihtelua vähän muihinkin nurkkiin.

Välillä täytyy kuitenkin tankata, jotta jaksaa urakoida eli seuraavaksi olisi tarkoitus lähteä koko porukka pitsalle.


Tulevalla viikolla vain neljä työpäivää ja sitten olisi taas pieni (pääsiäis)loman poikanen...sitä odotellessa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti