Lomalla eli olemisen sietämätöntä keveyttä

Harvoin käyn enää kirjoittamassa blogia, mutta tällä mennään. Ajattelin kirjoittaa kuulumisia, vaikka tuntuu, ettei niissä edelleenkään ole juurikaan kerrottavaa. Elämä soljuu tasaisesti eteenpäin työn, yrittämisen ja muun vapaa-ajan välillä.

Kevät on ollut työntäyteistä, mutta olen ilokseni huomannut, että pystyn jo aika hyvin rajamaan työn ja vapaa-ajan. Se on vaatinut paljon ajatusten työstämistä, asian tiedostamista ja itsekuria. Kun työtapa on vuosikymmeniä ollut tietynlainen, uuden tavan löytäminen on vienyt paljon aikaa. Tasapainon löytäminen työn ja vapaa-ajan välillä on on hyvä oivallus ja huomaan voivani paremmin. Palautuminen työviikosta onnistuu paremmin ja ajatukset pysyvät paremmin pois työelämästä.

Tällä hetkellä olen viikon kesälomalla ja nautin sen tuomasta aikatauluttomuudesta. En välttämättä nuku pitempään kuin yleensä, mutta nautin kiireettömyydestä ja aikatauluttomuudesta. Minulla on sopivasti suunniteltua ohjelmaa ja vastapainona rentoa olemisen sietämätöntä keveyttä. Teen mitä mieleen juuri sillä hetkellä juolahtaa tai olen tekemättä yhtään mitään. Nautin tästä tilanteesta ja yritän ottaa siitä kaiken irti.

Ajankohtaisin asia tällä hetkellä on hakeminen syksyllä alkaviin tradenomiopintoihin. Sisäänpääsykurssin tehtävät ovat samantyyppiset kuin viime vuonna, joten niiden työstäminen tuntuu jotenkin helpommalta. Se ei vähennä työn määrää, sillä käyn läpi viime vuoden vastauksiani ja prosessoin niitä uudelleen. Samoja tehtäviä en aio palauttaa, mutta hyödynnän kuitenkin niiden sisältöjä. Viime vuodesta ajatukseni ovat edelleen muovautuneet ja opiskelumotivaationi on korkealla. Nähtäväksi jää, miten minulle käy tänä vuonna.

Opiskelurintamalla on muutenkin vilkkaampaa, sillä olen hakeutunut myös Salon Seudun Ammattiopistoon Verkkokauppaosaaja-koulutukseen ja luultavasti haen myös Sisällöntuottajan koulutukseen. Molempien koulutusten osalta olen tehnyt muutamia osakursseja jo aikaisemmin, joten näiden suorittaminen valmiiksi olisi vähän helpompaa. Voi olla, että olen pistämässä itseäni jälleen melkoiseen "opiskelumankeliin", mutta koen pystyväni ja jaksavani siihen.

Syksyn työtilanne on vielä epäselvä. Halu jatkaa ammatillisena opettajana on suuri, mutta tässä kohtaa en voi tuudittautua ajatukseen töiden jatkumisesta. Suunnitelmallisena ihmisenä olen ajatellut, että jos nykyistä työtä ei ole, teen erilaisia opettajansijaisuuksia ja opiskelen. Tiedossa olisi jälleen hieman erilainen vaihe, joka ei tunnu yhtään hassummalta vaihtoehdolta.

Kohta ollaan jo toukokuussa ja vaikka kevät näyttää ottaneen hieman takapakkia, katson luottavaisin mielin eteenpäin. Nautin vielä muutamia päiviä kesälomastani ja otan avoimin mielin vastaan sitä mitä kevät ja elämä minulle tarjoaa...

Sillä mennään!

Mitä minulle kuuluu?

Viime blogipostauksen jälkeen vuosi on ehtinyt vaihtumaan ja tammikuukin alkaa kääntymään loppua kohti. Elämä soljuu eteenpäin suhteellisen tasaisesti työ-ja perhe-elämän ehdoilla. Joululomalla oli aikaa miettiä omaa hyvinvointia ja elämänlaatua, jonka seurauksena työstin ajatusteni jäsentämiseksi jonkinlaisen unelmakartan. Haluan tänä vuonna panostaa elämässäni luovuuteen, opiskeluun ja uuden oppimiseen sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin edistämiseen.

Olen luova ihminen ja sen takia tarvitsen aikoja, jolloin voin purkaa luovuuttani. Työarjessa tämä jää taka-alalle, mutta vapaa-ajasti olen ottanut enemmän aikaa sille. Ostin viime vuoden lopulla itselleni uuden järjestelmäkameran ja sen avulla olen löytänyt valokuvaamisen ja luovuuden innon uudelleen. Luovuutta saa käyttää myös sivutoimisessa yrittäjyydessäni toimiessani sisustusneuvojana ja visualistina.  Päivätyön ja yrittäjyyden välille olen löytänyt vihdoin myös tasapainon, josta en tunne enää huonoa omaatuntoa. Yrittäjyys ei ole minulle rasite, vaan se toimii minulla päivätyöni vastapainona antaen minulle toisenlaisia  innostumisen ja onnistumisen kokemuksia.

Päivätyössäni olen löytänyt myös jonkinlaisen "työrauhan" ja löytänyt oman tapani tehdä työtä ammatillisena opettajana. Huijarisyndrooma muistuttelee silloin tällöin olemassaolostaan, mutta olen jo jonkin aikaa kokenut ammatillista tyytyväisyyttä osaamisestani, vaikka edelleen tulee uusia asioita, mitä en osaa. Töiden rajaaminen onnistuu jo huomattavasti paremmin, mutta edelleen minun täytyy aika ajoin muistuttaa itseäni siitä. Ja vaikka nykyinen työsopimukseni on heinäkuun loppuun asti, en jaksa murehtia töiden jatkumisesta, sillä ajattelen vahvasti, että asiat järjestyvät.

Uuden työni vuoksi opiskelurintamalla on ollut hiljaisempaa, mutta huomaan ajattelevani jälleen erilaisia opiskeluvaihtoehtoja. Viime vuoden haku tradenomiopintoihin jäi uuden työn ja äidin poismenon vuoksi panostukseltaan vähän vaisuksi, mutta nyt herättelen ajatusta uudestaan. Alku vuodesta olen osallistunut jo muutamiin mielenkiintoisiin webinaareihin ja on selvästi huomattavissa, että haen erilaisia koulutuksia joko oman itseni tai yritykseni kehittämiseen. Jotain askelmerkkejä olen jo tehnyt, joita kohden alan mennä ja jotain joudun ajanpuutteen vuoksi siirtämään hamaan tulevaisuuteen - onpahan eläkepäiviinkin vielä jotain ohjelmaa.

Saan voimaa ja jaksamista monista asioista. Se, että perhe-elämässä on suhteellisen rauhallista ja tasaista eikä minulla tai läheisilläni ole suurempia terveyshuolia, antaa paljon energiaa, hyvän olon tunnetta ja voimaa. Se, että olen päättänyt (ruuhkavuosien jälkeen) kuunnella enemmän itseäni, tehdä minua kiinnostavia asioita ja keskittyä niihin, auttaa minua voimaan paremmin. Liikuntaa saisin lisätä arkeeni enemmän, mutta sen suhteen olen päättänyt olla armollinen. Koska olen suorittajatyyppiä, haluan haastaa itseni ja pyrkiä olemaan sitä vähemmän; kuunnella rehellisesti omaa itseä, fiilistellä - ja nauttia elämästä.

Seuraavaksi jatkan viikonlopun viettoa, vähemmän suorittaen ja enemmän rentoutuen.

Perinteiset joululeipomukset ja vähän muutakin

Kulunut syksy on ollut  kiireinen ja työntäytteinen. Itsenäisyyspäivän arkivapaa toi hyvän hengähdystauon, jolloin ehdin aloittamaan jouluvalmisteluja ja leipomaan perinteisesti ensimmäiset joulupiparit ja joulutortut. Piparitaikinassa oikaisen aina sen verran, että ostan sen valmiina kaupasta ja se on osoittautunut kelvolliseksi tavaraksi. Piparit eivät ole jääneet syömättä vielä kertaakaan.

Tänä vuonna en saanut enää leivontatalkoisiin apujoukkoja, mutta tehokkaalla toiminnalla suoriuduin tehtävästä suhteellisen nopeasti. Koska leipominen ei kuuluu vahvuuksiini, yritä tehdä siitä itselleni mukavan tapahtuman. Tästä syytä haen mielelläni jonkun uuden (ja helpon) reseptin tai yritän kehitellä jotain muuta. Tällä kertaa halusin leipoa pipareita hieman uudella idealla.

Olin bongannut piparitaikinan koristeluidean Kastehelmi-astiaa apuna käyttäen somen ihmeellisestä maailmasta ja se pääsi heti kokeiluun. Paiston jälkeen ripottelin pinnalle tomusokeria ja ylimääräiset tomusokerit pyyhin pois, jolloin sokeri jäi pipareiden koloihin. Lopputuloksesta tuli mielestäni kaunis ja vähän erilainen.

Tällä kertaa halusin tehdä myös muutamia piparikoristeita joulukuuseen. Ajatuksena oli, että niistä tulisi kevyempiä, kun käytin kahta erilaista piparimuottia. Paiston jälkeen koversin nuppineulalle vielä pienet reiät nauhan tai narun kiinnittämiseen. Vielä en ole päättänyt käytänkö tässä luonnonnarua vai silkkinauhaa, mutta sen näkee sitten, kun kuusen koristelu on ajankohtaista. Nämä piparit piti varmuuden vuoksi siirtää herkuttelijoilta piiloon, jotta ne säilyisivät kuusen koristeluun asti.

Jouluvalmistelujen osalta en ole enää moneen vuoteen hötkyillyt. Meillä joulua tehdään vähitellen sen enempää stressaamatta. Todennäköisesti joudun tekemään vielä yhden uuden satsin sekä joulutorttuja ja -pipareita, mutta se kuuluu asiaan. Yhtenä iltana suunnittelimme koko perheen voimin joulun ruokalistaa ja siltäkin osin mennään hyvin perinteisellä tyylillä, tosin tänä vuonna meidän nuori toivoi joulupöytään jotain kalaa. Joulusiivouksen teen perinteisellä hieman laajennetulla viikkosiivouksella ja ne muutamat joululahjat pyri hankkimaan keskitetysti muutamalla kaupunkireissulla. 

Töissä suurimmat kiireet alkaa olla selätettynä ja kohta pääsen fiilistelemään enemmän joulua. Joka vuosi haaveilen, että ehtisin valmistelemaan joulua enemmän, mutta yhtä usein se on jäänyt haaveeksi. En pode siitä huonoa omatuntoa, sillä olen hyväksynyt sen, että meille joulu tulee vähemmälläkin tekemisellä ja kaikesta huolimatta se tuntuu juuri meidän joululta.

Ihanaa joulunodotusta kaikille!

Neuloosin iskiessä

Pitkän tauon jälkeen minulle tuli pakottava tarve ruveta tekemään jotain käsityötä. Ensi ajattelin ruveta tekemään villasukkia, mutta aika pian huomasin, että olin hakemassa neuleliivin ohjetta. Ainoa kriteerit olivat, että sen piti olla helppotekoinen ja paksusta langasta. Melko nopeasti löysin myös sopivan ohjeen ja ohjeen mukaista lankaa.

Aluksi ajattelin, että alan tekemään neuletta vasta syyslomalla,  jolloin minulla olisi enemmän aikaa tehdä näitä omia juttuja. Neuloosin iskiessä en pystynyt kovinkaan pitkään olemaan aloillani. Olin niin innoissani sekä langasta että mallista, joten eräänä arki-iltana repsahdin ja ryhdyin neulomaan resoria. Sen jälkeen minua ei pysäyttänyt enää mikään.  

Neuleliivi koostui kahdesta suorasta kappaleesta ja korkeasta kauluksesta. Koska lanka oli vielä paksua, ei sen tekemiseen mennyt kuin muutama ilta. Ohjeet olivat helpot, mutta koska jokaisella on hieman erilainen käsiala, ei lopputuloksesta eli liivin oikeakokoisuudesta ollut täyttä varmuutta. Neuletyön edetessä yritin mittailla ja hahmotella liivin sopivuutta. Etu- ja takakappaleiden valmistuttua olin jo varovaisen innostunut. Kun sain neuleliivin kappaleet yhdistettyä ja viimeisteltyä sen, olin lopputuloksesta erittäin mielissäni. Se osoittautui juuri oikean kokoiseksi ja minun tyyliseksi. Siitä tuli kertaheitolla yksi tulevan sesongin lempivaatteistani.

Neuloosi jäi hieman "päälle" ja nyt mietin kuumeisesti jo seuraavaa käsityöprojektia. Neuleliivi oli tällaiselle hätähousulle kiitollinen projekti, koska se valmistui nopeasti. Voisin yrittää tehdä seuraavaksi neulepuseroa -  tai ehkä teen vielä toisenlaisen liivin. Aviomies on toivonut minulta villasukkia, mutta niiden tekeminen ei tällä hetkellä jostain syystä oikein motivoi. Täytyypä yrittää löytää joku inspiraation lähde, niin nyt alkavalla lomalla olisi tiedossa mukavaa puhdetta...

Meillä vietetään syyslomaa pääsääntöisesti kotosalla, mutta jotain ohjelmaa olen ehtinyt jo tulevalle viikolle  buukkaamaan. Tarkoitus ja tavoite olisi keskittyä lomailemiseen ainaisen suorittamisen sijaan. Menen vähän fiiliksien mukaan, niin kuin näissä minun käsityöprojekteissanikin.

Mukavia lokakuun lopun päiviä kaikille!

 

Päivityksen paikka

Hiljaiselo blogin puolella jatkuu edelleen, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö elämässäni tapahtuisi mitään,  pikemminkin päinvastoin. Arki ja elämä on vienyt mennessään siihen tahtiin, että pysähtyminen blogin ääreen on jäänyt vähemmälle. Tänään ajattelin kuitenkin kirjoittaa viimeisimmistä kuulumisista.

Arki menee pääosin työntekemisen tahdissa. Työmatkat naapurikaupunkiin venyttävät väkisinkin työpäivää ja se määrittelee pitkälti arkipäiviä. Tänä syksynä töissä käyminen on ollut hitusen kevyempää, kun tuntee osaavansa ja hallitsevansa asioita enemmän. Vähitellen olen löytänyt oman tapani ja tyylini tehdä työtä ammatillisena opettajana ja tämä prosessi se vasta onkin on ollut mielenkiintoinen.

Koska en päässyt syksyllä alkaviin tradenomiopintoihin, tein päätöksen, että en lähde tekemään myöskään ns. polkuopintoja. Sen sijaan päätin keskittyä omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin, sillä viime vuosi oli monella tavalla kuluttava ja rankka. Uusi työ työmatkoineen, äidin vakava sairastuminen ja poismeno osoittautui jälkeenpäin arvioituna melkoiseksi koettelemukseksi ja sen sijaan, että olisin lähtenyt täyttämään vähäistä vapaa-aikaani opiskelulla, päätinkin panostaa itseeni. Nyt voin todeta, että tämä päätös on osoittautunut myös oikeaksi.

Tänä syksynä olen pyrkinyt ylläpitämään keväällä aloittamaani liikuntatottumuksiani, tosin  vaihtelevalla menestyksellä, mutta hyvällä omatunnolla. Pieniä iän tuomia terveyshaittoja on alkanut ilmetä siellä täällä kehossa, mutta siitä huolimatta olen yrittänyt liikkua useamman kerran viikossa. Viikonloput yritän pyhittää palautumiseen tekemällä minulle mielekkäitä asioita. Teinin jääkiekkoharrastus rytmittää edelleen perhe-elämäämme, mutta vuosien aikana siihen on tottunut. Todennäköisesti sen kanssa elämme viimeisimpiä aikoja, joten otetaan siitä(kin) "ilo irti".

Olen edelleen jatkanut sivutoimista yrittäjyyttäni. Tiedostan, että en pysty panostamaan siihen niin paljon, mitä pitäisi, mutta se antaa minulle sopivasti vastapainoa muuhun elämään. Se ei ole minulle rasite, vaan pikemminkin positiivista energiaa tuova asia. Tuntuu hyvältä tehdä luovaa työtä ja inspiroitua monenlaisista asioista. Ajattelutapani on ehkä vähän hassu, mutta kun muut harrastavat esim. kansalaisopistolla kädentaitoja, minä harrastan tällä hetkellä "yrittäjyyttä". Toimiminen Rauman Yrittäjänaisten hallituksessa on tuonut toisenlaista sisältöä ja näkökulmaa myös yrittäjyyteeni. Yrittäjyyteni elää ammatillisen opettajan päivätyön ehdoilla ja tässä asiassa olen löytänyt jonkinlaisen tasapainon sekä mielenrauhan - ainakin toistaiseksi.

Huomaan, että iän myötä ja yhä enenevässä määrin mietin työn merkitystä elämääni. Haluaisin, että sen painoarvo ei olisi niin merkittävä, vaikka tosiasia on, että se takaa toimeentulon ja tuo toisenlaista sisältöä elämään. Oma henkilökohtainen missioni elämän hidastamisesta kytee tuolla jossain sisälläni ja huomaan aika ajoin prosessoivani asiaa enemmänkin. Tässä prosessissa pienten muutosten tekeminen on osoittautunut tärkeäksi ja voin todeta olevani jo jonkinlaisella "matkalla"...

Näiden päivitysten ja pohdintojen myötä valmistaudun tulevaan työviikkoon.
Aurinkoisia ja voimaannuttavia syyspäiviä teille kaikille!

Tämän postauksen kuvat on ottanut taitava valokuvaaja Elli Halonen.

Ihan tyytyväinen - sikses!

Viimeiseen parin vuoden aikana liikunta-arkeni oli muuttunut merkittävästi passiivisempaan suuntaan. Istuminen autossa ja päätetyöskentely alkoi näkyä erilaisina pikkukremppoina. Toukokuussa päätin tehdä ryhtiliikkeen. Jotta saisin liikuntajuonesta kiinni, ostin 30 päivän verkkokurssin, jota noudatin runsaan viikon verran. Liikkuminen ei suinkaan loppunut siihen, vaan se oli enemmänkin sysäys siihen, että sain kuntoilukipinäni takaisin. Lähdin toteuttamaan kuntoilun lisäämistä arkeeni asteittain.

Aluksi keskityin pitkien kävelylenkkien tekemiseen, jonka jälkeen aloitin kevyesti juoksemaan. Pyrin liikkumaan 2-5 kertaan viikossa. Melko pian aloin tehdä kotona vielä venyttelyä sekä ns. avaavia liikkeitä. Sain juoksukuntoni nostettua nopeasti sellaiseksi, että jaksoin juosta pidempiä lenkkejä. Lisäksi korjautin kesällä polkupyöräni. Tällä hetkellä kävely-ja juoksulenkit ovat ensisijaisia liikuntamuotojani, mutta pyöräily tuo mukavaa vaihtelua.

Olen pystynyt pitämään suhteellisen aktiivista kuntoilua yllä, vaikka olen palannut jo töihin. Pyrin olemaan itselleni lempeä ja kuunnella tuntemuksiani. En kaipaa ryhmäliikuntaa tai punttisalia, sillä haluan liikkua oman fiiliksen mukaan. On päiviä jolloin en jaksa lähteä liikkeelle, mutta huomaan, että tarvitsen liikuntaa ja erityisesti ulkoilua, siksi näitä liikkumattomia välipäiviä on vähän. Kävely, juoksu, pyöräily ja kotijumppa sopii minulle erinomaisesti. Tunnin liikuntasuoritus ei vie liian paljon aikaa arjestani ja viikonloppuisin pyrin tekemään pitempiä lenkkejä.

Noin neljän kuukauden kuntoiluprojektini jatkuu ja tavoitteenani on ylläpitää nykyistä liikuntatottumusta. Kuntoni on noussut ja vaatteetkaan ei kiristä ihan entiseen malliin, joten tämä on palkitsevaa monella tavalla. Olen tämän hetkiseen tilanteeseen oikein tyytyväinen - sikses (sanoo raumalainen), mutta aina löytyy myös parannettavaa tai kehitettävää.

Nyt kuitenkin iltalenkille!

Tervetuloa arki!

Viiden viikon loma päättyi ja olen ollut nyt viikon töissä. Työhön palaamiseen ei liittynyt mitään sen suurempaa "töihin-paluu-ahdistusta" ja (työ)arkeen palaaminen on sujunut yllättävän hyvin. Kirjoitin tämän hetken tuntemuksista jo aiemmin LinkedIn-tililläni ja ajattelin jakaa ne myös täällä blogissani.

Kuten monet blogini seuraajat tietävät, aloitin viime vuonna Winnovalla, Porin liiketoiminnan yksikössä opettajana ja ensimmäinen puoli vuotta (ja oikeastaan koko vuosi) oli melkoista turbulenssia. Näin jälkeenpäin osaan arvostaa vielä enemmän selviytymistäni jokseenkin haasteellisesta vuodesta, sillä uuden työn lisäksi oman äidin vakava sairastuminen ja menehtyminen kulkivat arjessa mukana. Uuden lukuvuoden aloitus on tuntunut nyt inhimilliseltä, sillä huomaan omaksuneeni ja osaavani jo monta käytännön asiaa. Pari viikkoa lukuvuoden alussa menee opiskelijoiden hoks-palavereja pitäessä, syksyn tunteja ja uutta ryhmää suunnitellessa. Olotila on kuitenkin suhteellisen rauhallinen.

Olin suunnitellut, että olisin hakenut suorittamaan ns. polkuopintoja nyt syksyllä Samkissa, mutta loman lopulla aloin miettimään vakavasti omia voimavarojani. Opiskelu pitäisi suorittaa työnohessa eli se tarkoittaisi jälleen kaiken vapaa-ajan käyttämistä siihen. Olen viime vuosina opiskellut aika paljon ja tiedän, että tavoitteellisena ihmisenä en voisi suorittaa opiskeluja "toisella kädellä". Kävin rehellistä pohdintaa itseni ja aviomieheni kanssa ja päätin lopulta pitää opiskelusta tauon. En ole haudannut haavetta tradenomiopintojen suorittamisesta, mutta tässä kohtaa minun on pakko ottaa pieni aikalisä. Ensi keväänä yritän uudestaan ja tämän kevään kokemuksella tiedän paremmin, mihin olen ryhtymässä ja ehkä niitä voimavarojakin on enemmän.

Päätös välivuoden pitämisestä oli lopulta helpottavaa, sillä tunnen, että viimeisien vuosien aikana minulla on ollut elämässä paljon kaikenlaista suorittamista. Kaikessa innostuksissani ja tohinoissani olen laiminlyönyt omaa hyvinvointiani. Keväällä sain kuntoilukipinästä kiinni ja tavoitteena on yrittää ylläpitää sitä. Arki tuo perinteisesti haastetta, mutta yritän. Nyt ajattelin ottaa enemmän aikaa itselleni ja hengähtää...

Nykyinen työni ammatillisena opettajana mahdollistaa etäpäivien ja lomapäivien pitämisen koulujen loma-aikojen ulkopuolella. Elo -ja syyskuussa minulla on vielä viikon kesälomat tiedossa, joten alkanut lukuvuosi on joka tavalla erilainen kuin viime vuonna. Koska kaikki ei ole enää aivan uutta ja sekavaa, voi olla, että stressitasoni pysyy tänä lukuvuonna siedettävämmällä tasolla - tai ainakin uskon niin. 

Näissä tunnelmissa uuteen työviikkoon ja lukuvuoteen.